Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Esityslista 06.10.2025/Asianro 6


Karting-radan asfaltointi, kaupungin rahoitusosuuden ja avustuksen myöntäminen

1815/02.05.01.02/2022

 

Kaupunginhallitus 06.10.2025  

   

Valmistelija: hallintojohtaja Saara Rahkonen-Rannikko, puh. 020 615 9066, saara.rahkonen-rannikko(at)kouvola.fi

Yhteenveto

Kaupungille on saapunut Kouvolan Formula K-kerho ry 103 686 euron (sis. ALV 25.5%) avustushakemuksen Tykkimäen Karting-radan asfaltoinnin peruskorjaukseen. Kaupungilla ei ole ollut kyseisenä ajankohtana avoinna olevaa avustushakua.

Hankkeen kokonaiskustannus on 203 686 euroa, josta yhdistyksen omarahoitusosuus on 70 000 euroa. Tämän lisäksi rahoitusta on haettu kaupungin ohella Kymin 100-vuotissäätiöltä, joka on käsitellyt asiaa 1.10.2025 hallituksen kokouksessaan.

Kyseessä on kunnostustarve, joka perustuu siihen, että radan profiili, urheilulliset ominaisuudet ja alueen fasiliteetit ovat kansallisesti hyvällä tasolla, kuitenkin kansainvälisten kilpailujen järjestämiseksi radan asfalttipinta tulisi uusia, jotta se täyttää FIA:n karting-ratavaatimukset. Alueella olisi mahdollista olla tulevina vuosina kansainvälistä kilpailutarjontaa, minkä vuoksi kunnostus olisi olennaista ja siten investointina elinvoimanäkökulmasta kannatettava.

Alueen osalta on tehty kaupungin ja toimijan välinen vuokrasopimus, jolla Kouvolan kaupunki on vuokrannut n. 5,6 hehtaarin alueen Kouvolan Formula K-kerho ry:lle karting-rataa, varikkoaluetta ja ratarakennusta varten. Nykyinen vuokrasopimus on voimassa vuoden 2034 loppuun asti ja sitä on mahdollisuus jatkaa.

Kaupunkistrategian mukaisesti hakemuksen ja siihen myönnettävän avustuksen voidaan katsoa edistävän alueen elinvoimaa, asiaa on kuvattu selostusosassa tarkemmin.

Hallintosäännön 23.2 § kohta 4 mukaisesti toimielin päättää toimialallaan avustusten myöntämisestä päättää. Siten kaupunginhallitukselle esitetään avustuksen myöntämistä kohteelle.

Asiaa on valmisteltu sivistyksen toimialan liikuntapalveluiden ja elinvoimapalveluiden toimialojen yhteistyössä.

Asian valmistelun tausta, päätösvallan perusteet ja kuntastrategian mukainen peruste valmistelulle

Kouvolan Formula K-kerho ry on rakentanut talkootyönä karting-radan, joka on kaupungin liikuntapaikka. Kouvolan Formula K-kerho ry vastaa radan toiminnasta ja ylläpidosta lähes täysin omavaraisesti. Keskeisenä osana toimintaa ovat kansallisten ja kansainvälisten kilpailujen järjestäminen. Kerho järjestää toimintaa viikoittain nuorille kartingin harrastustoimintaa ja mahdollisuuden tutustua lajiin.

Tykkimäen karting-rata yhdessä vieressä olevan rallicrossradan kanssa muodostavat kattavan moottoriurheilukeskuksen, joka tarjoaa monipuoliset mahdollisuudet jokamiesluokan-, crosskart-, rallycross-, drifting-, motocross-, enduro-, pienoisauto- sekä tractor pulling -kisoihin ja tapahtumiin.

Kouvolan Tykkimäen karting-rata on jo vakiinnuttanut asemansa kansallisena kilpailupaikkana, toimien useiden vuosien ajan Kartingin SM-sarjan kilpailuratana. Radan profiili, urheilulliset ominaisuudet ja alueen fasiliteetit ovat kansallisesti hyvällä tasolla. Kansainvälisten kilpailujen järjestämiseksi radan asfalttipinta tulisi kuitenkin uusia, jotta se täyttää FIA:n karting-ratavaatimukset.

Kaupungin kehittämispalvelujen budjetissa varaudutaan vuosittain rahoittamaan hankkeita, jotka edistävät alueen taloudellista kasvua, parantavat työllisyyttä ja vahvistavat kaupungin kilpailukykyä. Tavoitteena on luoda pitkäkestoista hyötyä koko kaupungille sekä edistää asukkaiden hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä sekä elinvoimaa.

Hankkeesta saatavat elinvoima- ja imagohyödyt Kouvolalle ovat erityisesti:

  1. Kansainvälinen näkyvyys:

Rata voisi hakea EM- tai MM-tason arvokilpailua FIA Karting -sarjassa, mikä toisi Kouvolaan laajaa kansainvälistä näkyvyyttä.

Kartingin SM-osakilpailut ja muut tapahtumat tuovat Kouvolalle näkyvyyttä moottoriurheilun kentällä.

Kaupungin strategian mukaisesti Tykkimäki vahvistaa Kouvolan asemaa aktiivisena tapahtumakaupunkina, erityisesti nuorille ja perheille suunnattuna kohteena

  1. Matkailu- ja tapahtumatalous:

Suuret kilpailut houkuttelevat kilpailijoita, huoltohenkilöstöä ja yleisöä ympäri Suomea sekä Eurooppaa. Tämä tuo merkittäviä tuloja paikalliselle majoitus-, ravintola- ja palvelusektorille.

Harjoituspäivät ja kausimaksut tuottavat tuloja radan ylläpitoon.

Ulkomainen tapahtumavieras kuluttaa Suomessa keskimäärin 75–95 euroa päiväs-sä, ja kotimainen vieras noin 50–70 euroa. Kulutus sisältää majoituksen, ravintolapalvelut, liikkumisen, ostokset ja kulttuuripalvelut.

  1. Vetovoimatekijä nuorille ja perheille:

Aktiivinen urheilupaikka edistää nuorisoliikuntaa ja voi toimia ponnahduslautana kansainväliseen urheilu-uraan.

Rata tarjoaa ohjatun ja turvallisen ympäristön nuorille moottoriurheilun harrastamiseen.

Kilpailuiden järjestämisessä toimii suuri joukko vapaaehtoisia, mikä vahvistaa paikallista yhteisöä.

Mahdollistaa entistä turvallisemman ja teknisesti vaatimukset täyttävän ympäristön kilpailujen ja harjoittelun järjestämiseen.

  1. Sijainnillinen kilpailuetu:

Kouvolan hyvä saavutettavuus esim. Helsingin satamasta ja lentokentältä nostaa sen houkuttelevuutta kansainvälisenä kisapaikkana.

Karting-rata sijaitsee lähellä Tykkimäen huvipuistoa ja vesipuistoa, mikä luo synergian matkailun ja tapahtumien välillä

Karting-rata on olennainen osa Tykkimäen moottoriurheilukeskusta, jossa harrastetaan myös rallicrossia, driftingiä ja motocrossia. Tämä ratakokonaisuus on ainutlaatuinen Kaakkois-Suomessa ja tunnettu laadukkaasta kilpailutoiminnasta.

  1. Pitkäaikainen investointihyöty:

Asfalttipinnan uusiminen mahdollistaisi useiden vuosien ajan toistuvat kansalliset ja kansainväliset tapahtumat, joista koituisi toistuvia taloudellisia hyötyjä kaupungille.

Radan asfalttipinnan uusiminen ja päivitys kansainväliselle tasolle on realistinen ja kannattava investointi. Se kasvattaisi Kouvolan tunnettuutta, tukisi elinkeinoelämää ja parantaisi kaupungin vetovoimaa valtakunnallisesti ja kansainvälisesti.

Kaupungin avustuksen rahoitus ja kokonaisrahoitus hankkeelle

Hankkeen kokonaiskustannus on 203 686 euroa, josta yhdistyksen omarahoitusosuus on 70 000 euroa. Lisäksi rahoitusta on haettu kaupungilta sekä Kymin 100-vuotissäätiöltä. Aiemmin hankkeelle on kartoitettu myös muita rahoitusmalleja. Kouvolan Formula K-kerho ry on hakenut AVI:n liikuntapaikkatukea hankkeeseen vuonna 2022. Tukea ei myönnetty. Leader-rahoituksesta ei löytynyt sopivaa rahoitusmallia radan perusparannukseen.

Kymin 100-vuotissäätiö on käsitellyt asiaa hallituksen kokouksessa 1.10.2025 ja päättänyt osaltaan myöntää Kouvolan Formula K-kerho ry:lle 30 000 euroa hankkeelle.

Säätiön ratkaisu tuen myöntämiselle huomioiden hallitukselle esitetään, että se osaltaan puoltaa hanketta ja avustaa yhdistystä selostusosassa esitetyin perustein.

Avustus voidaan myöntää Kouvolan kaupungin elinvoimapalveluiden kehittämispalvelujen budjetista. Kehittämispalvelujen budjetissa varaudutaan vuosittain rahoittamaan hankkeita, jotka edistävät alueen taloudellista kasvua, parantavat työllisyyttä ja vahvistavat kaupungin kilpailukykyä. Tavoitteena on luoda pitkäkestoista hyötyä koko kaupungille sekä edistää asukkaiden hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä. Avustuksia myönnettäessä huomioidaan myös hankkeiden vaikutukset kaupungin strategisiin tavoitteisiin, kuten alueellisen vetovoiman kasvattamiseen.

Kaupunki edellyttää avustuksen myöntämisen yhteydessä mahdollisuutta näkyvyyteen sekä yhteistyöhön markkinoinnissa ja viestinnässä, erityisesti alueen elinvoimaisuuden, nuorisotyön ja harrastustoiminnan edistämiseksi.

Liitteenä ovat yhdistyksen anomus, joka sisältää kustannusarvion ja rahoitussuunnitelman sekä tilinpäätöksen ja puoltoa esittävän toimijan lausunnot sekä arvion kunnostustarpeesta.

Lisätietoja: apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell, puh. 020 615 9333, tuukka.forsell(at)kouvola.fi; liikuntapäällikkö Teemu Mäkipaakkanen, puh. 020 615 8228, teemu.makipaakkanen(at)kouvola.fi; sivistysjohtaja Veikko Niemi, puh. 020 615 7727, veikko.niemi(at)kouvola.fi

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallitus päättää

  1. myöntää elinvoimapalveluiden kehittämispalvelujen budjetista Kouvolan Formula K-kerho ry:lle 103 686 euron avustuksen karting-radan asfaltoinnin toteuttamiseen edellyttäen, että
  • kokonaisrahoitus toteutuu hakemuksessa esitetysti,
  • rahoitus käytetään hakemuksessa ilmoitettuihin kuluihin ja karting-radan asfaltointikohteeseen ja
  • markkinoinnissa Kouvolan karting-rata huomioi kaupungin logon mainosmateriaaleissa, sosiaalisen median kanavissa ja verkkosivuilla. Lisäksi kaupungilla tulee olla mahdollisuus näkyvyydelle tai infoständille tapahtumissa.
  1. että kaupungin myöntämä avustus maksetaan toteutuneita kulutositteita vastaan enintään kahdessa erillisessä erässä.
  2. että yhdistyksen on toimitettava 3 kuukauden kuluessa hankkeen valmistuttua hankkeen loppuselvitys.

Kaupunginhallituksen päätös: