Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 09.06.2025/Pykälä 52


Kaupunginvaltuuston vaalilautakunnan jäsenten ja varajäsenten valitseminen toimikaudeksi 2025-2029

9915/00.00.01.00/2025

 

Kaupunginhallitus 02.06.2025 § 135

 

Valmistelija: hallintojohtaja Saara Rahkonen-Rannikko, puh. 020 615 9066, saara.rahkonen-rannikko(at)kouvola.fi

Asian valmistelun tausta ja päätösvallan perusteet

Kuntalain 105 §:n mukaan:

Luottamushenkilöiden vaali toimitetaan suhteellisena, jos sitä vaatii läsnä olevista toimielimen jäsenistä vähintään määrä, joka saadaan jakamalla läsnä olevien lukumäärä valittavien lukumäärällä lisättynä yhdellä. Jos osamääräksi tulee murtoluku, se korotetaan lähinnä ylempään kokonaislukuun.

Varajäsenet valitaan samassa vaalissa kuin varsinaiset jäsenet. Jos varajäsenet ovat henkilökohtaisia, ehdokkaat on hyväksyttävä ennen vaalia ja ehdokkaana tulee olla sekä varsinainen jäsen että tämän varajäsen. Jos varajäsenet eivät ole henkilökohtaisia, valituiksi tulevat varsinaisiksi jäseniksi valittujen jälkeen seuraavaksi eniten ääniä tai korkeimmat vertausluvut saaneet ehdokkaat.

Suhteellista vaalia toimitettaessa sovelletaan, mitä kuntavaaleista vaalilaissa säädetään. Lisäksi valtuusto voi antaa määräyksiä vaalin toimittamisesta. Suhteellinen vaali ja vaadittaessa myös enemmistövaali on toimitettava suljetuin lipuin. Äänten mennessä tasan ratkaisee arpa.

Hallintosäännön 114 §:n mukaan valtuusto valitsee toimikaudekseen suhteellisten vaalien toimittamista varten vaalilautakunnan. Lautakunnassa on viisi jäsentä ja kullakin henkilökohtainen varajäsen. Valtuusto valitsee jäseniksi valituista lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Lautakunnan sihteerinä toimii valtuuston pöytäkirjanpitäjä, jollei valtuusto toisin päätä.

Naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 4 a §:n mukaan kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä, lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja, tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 %:a, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Säännöstä sovelletaan erikseen varsinaisten jäsenten ja varajäsenten vaaliin.

Lisätietoja: hallintojohtaja Saara Rahkonen-Rannikko, puh. 020 615 9066, saara.rahkonen-rannikko(at)kouvola.fi

Apulaiskaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallituksen ehdotus kaupunginvaltuustolle:

Kaupunginvaltuusto päättää

  1. valita valtuuston vaalilautakuntaan toimikaudekseen viisi jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen sekä
  2. valitsee jäsenistä yhden puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi.

Kaupunginhallitus päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa ja se on nähtävillä yleisessä tietoverkossa 3.6.2025 lukien.

Kaupunginhallituksen päätös:

Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

____________

 

Kaupunginvaltuusto 09.06.2025 § 52

   

Kaupunginhallituksen ehdotus:

Kaupunginvaltuusto päättää

  1. valita valtuuston vaalilautakuntaan toimikaudekseen viisi jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen sekä
  2. valitsee jäsenistä yhden puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi.

Asian käsittely:

Kokouksen puheenjohtaja luki valtuustolle valtuustoryhmien esityksen kaupunginvaltuuston vaalilautakuntaan valittavista jäsenistä ja varajäsenistä.

Kaupunginvaltuuston päätös:

Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti valita vaalilautakuntaan toimikaudekseen viisi jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen seuraavasti:

jäsen varajäsen

puheenjohtaja

Relander Camilla

SDP

 

Hovi Henna

SDP

varapuheenjohtaja

Karvonen Tapio

Kok.

 

Vesala Katriina

Kok.

 

Lehtomäki Maija

Kesk.

 

Haimi Leeni-Elina

Kesk.

 

Bamberg Ukko

PS

 

Vainikka Toni

PS

 

Byman Mika

Vas.

 

Kivinen Siru

Vas.

_____________