Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 09.06.2025/Pykälä 64



Käräjäoikeuden lautamiesten valitseminen valtuustokaudella 2025-2029

9352/00.04.00/2025

 

Kaupunginhallitus 02.06.2025 § 148

 

Valmistelija: hallintojohtaja Saara Rahkonen-Rannikko, puh. 020 615 9066, saara.rahkonen-rannikko(at)kouvola.fi

Asian valmistelun tausta ja päätösvallan perusteet

Käräjäoikeuden lautamiehistä annetun lain 4 §:n mukaan valtuusto valitsee lautamiehet toimikauttaan vastaavaksi ajaksi. Kunnasta valittavien lautamiesten tulee mahdollisimman tasapuolisesti edustaa kunnan väestön ikä-, elinkeino-, sukupuoli- ja kielijakaumaa.

Lautamieslain 2 §:n mukaan:

”Lautamiehen tulee olla käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvassa kunnassa asuva Suomen kansalainen, joka ei ole konkurssissa, jonka toimintakelpoisuutta ei ole rajoitettu ja jota on pidettävä sopivana toimimaan lautamiehenä.

Lautamieheksi ei saa valita henkilöä, joka on alle 25-vuotias tai joka on täyttänyt 65 vuotta. Lautamiehenä ei saa olla henkilö, jolla on virka yleisessä tuomioistuimessa tai Rikosseuraamuslaitoksessa taikka joka vi-rassaan suorittaa ulosottotehtäviä, rikosten esitutkintaa taikka tulli- tai poliisivalvontaa, eikä myöskään syyttäjä, asianajaja taikka muu ammatikseen asianajoa harjoittava henkilö.”

Tuomioistuinvirasto on lautamiesten lukumäärän vahvistamista ja muuttamista koskevassa päätöksessään 20.5.2025 (TIV/303/2021) ottanut kantaa myös lautamiesten asemaan, tehtävän luonteeseen, esteellisyyteen ja valintaan liittyviin kysymyksiin. Tuomioistuinviraston päätös on oheismateriaalina.

Tuomioistuinvirasto on vahvistanut Kymenlaakson käräjäoikeuden lautamiesten lukumääräksi 34, joista Kouvolasta on 15.

Lisätietoja: hallintojohtaja Saara Rahkonen-Rannikko, puh. 020 615 9066, saara.rahkonen-rannikko(at)kouvola.fi

Apulaiskaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallituksen ehdotus kaupunginvaltuustolle:

Kaupunginvaltuusto päättää valita toimikaudekseen 15 käräjäoikeuden lautamiestä.

Kaupunginhallitus päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa ja se on nähtävillä yleisessä tietoverkossa 3.6.2025 lukien.

Kaupunginhallituksen päätös:

Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

____________

 

Kaupunginvaltuusto 09.06.2025 § 64

   

Tuomioistuinviraston päätös 20.5.2025 (TIV/303/2021) lautamiesten lukumäärän vahvistamisesta ja lautamiesten asemasta, tehtävän luonteesta sekä esteellisyyteen ja valintaan liittyvistä kysymyksistä on liitteenä.

Kaupunginhallituksen ehdotus:

Kaupunginvaltuusto päättää valita toimikaudekseen 15 käräjäoikeuden lautamiestä.

Asian käsittely:

Valtuuston puheenjohtaja luki valtuustolle valtuustoryhmien esityksen käräjäoikeuden lautamiehiksi.

Valtuutettu Ilkka Sarpola käytti puheenvuoron koskien lautamiesten vastuuta osallistua heille kuuluviin käsittelyihin sekä ilmoittaa poissaolostaan.

Kaupunginvaltuuston päätös:

Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti valita toimikaudekseen 15 käräjäoikeuden lautamiestä seuraavasti:

1.

Lukkarinen Kaisu

SDP

2.

Piepponen Kiia

SDP

3.

Vuorenmaa Katariina

SDP

4.

Arola Sami

SDP

5.

Kunttu Ari

SDP

6.

Honni Teija

Kok.

7.

Joutjärvi Satu

Kok.

8.

Hirsi Ville-Veikko

Kok.

9.

Ahvenainen Mikko

Kok.

10.

Mettälä Raija

Kesk.

11.

Porkka Anu

Kesk.

12.

Pukki Jari

Kesk.

13.

Immonen Tomi

PS

14.

Kontula-Ojala Tiina

Vihr.

15.

Klemettilä Kati

Vas.

 

______________