Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 09.06.2025/Pykälä 56


Keskusvaalilautakunnan valitseminen valtuustokaudella 2025-2029

9919/00.00.01.00/2025

 

Kaupunginhallitus 02.06.2025 § 140

 

Valmistelija: hallintojohtaja Saara Rahkonen-Rannikko, puh. 020 615 9066, saara.rahkonen-rannikko(at)kouvola.fi

Asian valmistelun tausta ja päätösvallan perusteet

Vaalilain 13 §:n mukaan ”Valtuuston on asetettava kuntaan toimikaudekseen kunnan keskusvaalilautakunta.

Kunnan keskusvaalilautakuntaan kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan. Sekä jäsenten että varajäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kuntavaaleissa ehdokkaita asettaneita äänestäjäryhmiä. Jäsen tai varajäsen, joka keskusvaalilautakunnalle toimitetun ehdokashakemuksen mukaan on asetettu puolueen tai valitsijayhdistyksen ehdokkaaksi, ei voi osallistua keskusvaalilautakunnan työskentelyyn kyseisissä vaaleissa. (8.5.2015/563).”

Niin kauan kuin yksikin huomioon otettava äänestäjäryhmä on vailla edustusta, ei muusta ryhmästä saa valita kahta edustajaa.

Edellisellä toimikaudella valtuusto on 16.8.2021 § 96 päätöksellään päättänyt valita toimikaudeksi keskusvaalilautakuntaan viisi jäsentä, joista yhden puheenjohtajan ja yhden varapuheenjohtajan sekä viisi varajäsentä siinä sijaantulojärjestyksessä, jossa he tulevat varsinaisten jäsenten sijaan kutsutuiksi toimielimeen.

Vaalikelpoisuus muihin toimielimiin (KuntaL 74 §)

Muilta osin vaalikelpoisuudesta noudatetaan, mitä vaalikelpoisuudesta on lautakuntien osalta säädetty.

Vaalikelpoinen lautakuntaan kuntalain 74 §:n mukaisesti on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

1) asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö;

2) henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tai valiokunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;

3) henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

Tasa-arvolain 4 a §:n mukaan kunnallisissa ja kuntien välisen yhteistoiminnan toimielimissä, lukuun ottamatta aluevaltuustoja ja kunnanvaltuustoja, tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin 40 %, jollei erityisistä syistä muuta johdu. Säännöstä sovelletaan erikseen varsinaisten jäsenten ja varajäsenten vaaliin.

Lisätietoja: hallintojohtaja Saara Rahkonen-Rannikko, puh. 020 615 9066, saara.rahkonen-rannikko(at)kouvola.fi

Apulaiskaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallituksen ehdotus kaupunginvaltuustolle:

Kaupunginvaltuusto päättää

  1. keskusvaalilautakunnan varajäsenten lukumäärän (vähintään viisi)
  2. valita toimikaudekseen keskusvaalilautakuntaan viisi varsinaista jäsentä ja päättämänsä määrän varajäseniä sekä
  3. asettaa varajäsenet siihen järjestykseen, jossa he tulevat varsinaisten jäsenten sijaan (sijaantulojärjestys).
  4. valita toimielimen varsinaisista jäsenistä yhden puheenjohtajan ja yhden varapuheenjohtajan.

Kaupunginhallitus päättää tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa ja se on nähtävillä yleisessä tietoverkossa 3.6.2025 lukien.

Kaupunginhallituksen päätös:

Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

____________

 

Kaupunginvaltuusto 09.06.2025 § 56

   

Kaupunginhallituksen ehdotus:

Kaupunginvaltuusto päättää

  1. keskusvaalilautakunnan varajäsenten lukumäärän (vähintään viisi)
  2. valita toimikaudekseen keskusvaalilautakuntaan viisi varsinaista jäsentä ja päättämänsä määrän varajäseniä sekä
  3. asettaa varajäsenet siihen järjestykseen, jossa he tulevat varsinaisten jäsenten sijaan (sijaantulojärjestys).
  4. valita toimielimen varsinaisista jäsenistä yhden puheenjohtajan ja yhden varapuheenjohtajan.

Asian käsittely:

Valtuuston puheenjohtaja luki valtuustolle valtuustoryhmien esityksen keskusvaalilautakuntaan valittavista jäsenistä ja varajäsenistä.

Kaupunginvaltuuston päätös:

Kaupunginvaltuusto päätti

  1. keskusvaalilautakunnan varajäsenten lukumääräksi 5.
  2. valita toimikaudekseen keskusvaalilautakuntaan viisi varsinaista jäsentä ja päättämänsä määrän varajäseniä sekä
  3. asettaa varajäsenet siihen järjestykseen, jossa he tulevat varsinaisten jäsenten sijaan (sijaantulojärjestys).
  4. valita toimielimen varsinaisista jäsenistä yhden puheenjohtajan ja yhden varapuheenjohtajan.

Kaupunginvaltuusto päätti päätöskohdissa 1. - 4. yksimielisesti seuraavasti:

puheenjohtaja

Laurila Aija

SDP

varapuheenjohtaja

Heikkinen Reijo

Kok.

jäsen

Nyqvist Ira

Kesk.

jäsen

Rautiainen Aimo

PS

jäsen

Maja Noora

Vihr.

1. varajäsen

Vaurula Reijo

KD

2. varajäsen

Rantamo Tuula

Vas.

3. varajäsen

Huotari Hannu

SDP

4. varajäsen

Laari Sirpa

Kok.

5. varajäsen

Jansson Timo

Kesk.

_____________