Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen elinvoima- ja työllisyysjaosto
Pöytäkirja 29.04.2025/Pykälä 40


Rahoitussopimus nuorten kesätyöntekijöiden palkkaamiseen

9623/00.04.02/2025

 

Kaupunginhallituksen elinvoima- ja työllisyysjaosto 29.04.2025 § 40

   

Valmistelija: Työllisyysjohtaja Sami-Pekka Kalliokoski, puh. 020 615 7631, sami-pekka.kalliokoski(at)kouvola.fi

Yhteenveto

Nuorten kesätyöntekijöiden palkkaus ulkopuolisella rahoituksella.

Asian valmistelun tausta ja päätösvallan perusteet

Hallintosäännön 22 §:n mukaan elinvoimajaosto päättää kaupunginhallituksen toimivaltaan kuuluvista elinvoiman ja hyvinvoinnin kehittämistä koskevista hakemuksista, sopimuksista, sitoumuksista ja lausunnoista, elleivät ne kuulu jonkun muun toimielimen ratkaistavaksi.  Kyse on nuorten palkkaamisesta kaupungille kesätyöhön ulkopuolisella rahoituksella.

Sopimus kesätyöntekijöistä

Ässä-Asunnot Oy (yhtiö) on ollut kaupunkiin yhteydessä mahdollisuudesta tehdä sopimus kaupungin kanssa siten, että yhtiö rahoittaa muutaman nuoren palkkakustannukset kesäksi 2025. Yhtiö ei tule toimimaan nuorten työnantajana vaan Kouvolan kaupunki. Nuoren ja kaupungin välille tehdään työsopimus. Kaupungin ja nuorten työsopimusten määrä ja työehdot määräytyvät kaupungin ja toisen sopijapuolen sopimusehtojen mukaisesti (esim. työsuhteen pituus, nuoren ikä, palkka).

Elinvoima- ja työllisyysjaostolle ehdotetaan, että työllisyysjohtajalle myönnetään toimivalta tehdä yhteisöjen kanssa sopimuksia, joissa sovitaan avustuksista koskien nuorten työllistämisestä kesäksi 2025 Kouvolan kaupungille.

Lisätietoja: Työllisyysjohtaja Sami-Pekka Kalliokoski, puh. 020 615 7631, sami-pekka.kalliokoski(at)kouvola.fi

Apulaiskaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallituksen elinvoima- ja työllisyysjaosto päättää myöntää työllisyysjohtajalle toimivallan tehdä yhteisöjen kanssa sopimuksia, joissa sovitaan avustuksista koskien nuorten työllistämisestä kesäksi 2025 Kouvolan kaupungille.

Kaupunginhallituksen elinvoima- ja työllisyysjaoston päätös:

Kaupunginhallituksen elinvoima- ja työllisyysjaosto hyväksyi päätösehdotuksen.

_____________