RSS-linkki
Kokousasiat:http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 11.11.2024/Pykälä 77
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kymen jätelautakunnan lautakuntasopimuksen muuttaminen
8018/00.04.01/2024
Kymen jätelautakunta 26.09.2024 § 23
Valmistelija: jätehuoltopäällikkö Katja Kangas, puh. 020 615 8143, katja.kangas(at)kouvola.fi
Jätelain 23 §:n mukaisesti kunnalle kuuluvista jätelain mukaisista jätehuollon viranomaistehtävistä huolehtii kunnan määräämä kuntalaissa (410/2015) tarkoitettu toimielin (kunnan jätehuoltoviranomainen).
Jos kunta on siirtänyt 43 §:n mukaisesti kunnan jätehuollon järjestämiseen liittyvän palvelutehtävän hoidettavaksi kuntien omistamassa yhtiössä, kunnan jätehuoltoviranomaisena toimii yhteistoiminta-alueen kuntien yhteinen toimielin tai näiden perustama kuntayhtymä siten kuin kuntalaissa säädetään.
Kuntalain 51 §:ssä säädetään kuntien yhteisestä toimielimestä: Kunta voi hoitaa tehtävää yhden tai useamman kunnan puolesta siten, että kunnilla on yhteinen toimielin, joka vastaa tehtävän hoitamisesta. Tehtävää hoitavaa kuntaa kutsutaan vastuukunnaksi. Kunnat voivat sopia, että muut kunnat valitsevat osan yhteisen toimielimen jäsenistä.
Kuntalain 52 §:ssä säädetään, että yhteistä toimielintä koskevassa sopimuksessa on sovittava ainakin:
1) yhteisen toimielimen tehtävistä
2) yhteisen toimielimen kokoonpanosta ja muiden kuntien oikeudesta valita toimielimen jäseniä;
3) kustannusten perusteista ja jakautumisesta;
4) sopimuksen voimassaolosta ja irtisanomisesta.
Sopimuksessa voidaan myös sopia siitä, ettei vastuukunnan kunnanhallituksella ole oikeutta ottaa yhteisen toimielimen päättämää asiaa käsiteltäväkseen. Näin on sovittu myös Kymen jätelautakunnan lautakuntasopimuksessa.
Kymen jätelautakunta on perustettu 1.5.2012. Kymen jätelautakuntaan kuuluvat jätelain mukaisesti Kymenlaakson Jäte Oy:n osakaskunnat, joita lautakuntasopimuksen v. 2012 mukaan olivat Hamina, Iitti, Kotka, Kouvola, Lapinjärvi, Miehikkälä, Mäntyharju, Pyhtää ja Virolahti. Lautakuntasopimusta päivitettiin v. 2022, koska Pertunmaan kunta liittyi Kymenlaakson Jätteen osakkaaksi ja myös Kymen jätelautakuntaan 1.1.2023.
Lautakuntasopimusta esitetään nyt muutettavaksi, koska Valtioneuvoston päätöksen 6.6.2024 mukaisesti Pertunmaan kunta lakkaa ja yhdistyy Mäntyharjun kuntaan 1.1.2025. Sopimuksen kohdasta 1 esitetään poistettavaksi "Pertunmaa". Samalla esitetään lautakunnan jäsenmäärän vähentämistä 14:stä 13:een, jolloin Mäntyharjun kunnasta olisi yksi edustaja jätelautakunnassa. Lautakuntasopimuksen kohdan neljä mukaisesti jätelautakunnassa on jäseniä Kouvolasta neljä, Kotkasta kaksi ja muista kunnista yksi. Esitetään poistettavaksi sopimuksen kohdasta neljä "Pertunmaa 1 jäsen".
Uusi lautakuntasopimus esitetään tulevaksi voimaan 1.1.2025. Sopimustekstistä kohdasta 13 esitetään poistettavaksi kohta ".edellyttäen, että Kymenlaakson Jäte Oy:n hallitus hyväksyy yhtiökokouksessaan Pertunmaan osakkaakseen". Kohta 13 esitetään siten muutettavaksi seuraavasti: "Tämä sopimus tulee voimaan 1.1.2025, kun kaikki sopijakunnat ovat sen allekirjoittaneet. Sopimus on voimassa toistaiseksi."
Lisäksi sopimuksen kohdasta 14 "Sopimuksen muuttaminen" esitetään poistettavaksi lause "Sopijakunnat voivat ilman valtuustokäsittelyä yksimielisesti hyväksyä sopimukseen vähäisiä tarkistuksia." Lause esitetään poistettavaksi, koska se aiheuttaa epäselvyyttä siitä, miten hyväksymisprosessi tulisi toteuttaa ja mitkä ovat vähäisiä tarkistuksia.
Kohta 14 kuuluisi siten seuraavasti: "Sopimuksen muuttamisesta päätetään sopijakuntien valtuustojen yhtäpitävillä päätöksillä. Vastuukunta pitää muutetun sopimustekstin ajan tasalla ja kaikkien sopijakuntien saatavilla päätösten tultua lainvoimaiseksi. Muutettu lautakuntasopimus korvaa aiemmin laaditut lautakuntasopimukset."
Lautakuntasopimusluonnos, josta näkyy korjausesitykset verrattuna nykyiseen sopimukseen, on oheismateriaalina. Yliviivatut esitetään poistettavaksi, punaisella kirjoitetut ovat esityksiä lisäyksiksi.
Esitys lautakuntasopimukseksi 1.1.2025 on liitteenä.
Lisätietoja: jätehuoltopäällikkö Katja Kangas, puh. 020 615 8143, kat-ja.kangas(at)kouvola.fi
Jätehuoltopäällikön ehdotus:
Kymen jätelautakunta päättää hyväksyä lautakuntasopimuksen 1.1.2025 ja lähettää sen hyväksyttäväksi jäsenkunnille.
Kymen jätelautakunnan päätös:
Kymen jätelautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
____________
Kaupunginhallitus 04.11.2024 § 232
Valmistelija: hallintojohtaja Saara Rahkonen-Rannikko, puh. 020 615 9066, saara.rahkonen-rannikko(at)kouvola.fi
Kymen jätelautakunta on käsitellyt (26.09.2024 § 23) uutta lautakuntasopimusta, jonka on määrä tulla voimaan 1.1.2025 alkaen kaikissa jäsenkunnissa. Lautakuntasopimukseen on tehty vähäisiä sisältömuutoksia edellä Kymen jätelautakunnan päätöksessä esitetysti, ja niistä keskeisimpänä muutoksena on yhden jäsenkunnan määrän muutos. Jäsenkuntamäärän väheneminen yhdellä perustuu Valtioneuvoston päätöksen 6.6.2024 siitä, että Pertunmaan kunta lakkaa ja yhdistyy Mäntyharjun kuntaan 1.1.2025.
Kymen jätelautakunta on lähettänyt päätöksensä mukaisesti lautakuntasopimuksen hyväksyttäväksi kaikkiin jäsenkuntiin. Päätösvalta hyväksyä lautakuntasopimus on kunkin jäsenkunnan valtuustolla.
Lisätietoja: jätehuoltopäällikkö Katja Kangas, puh. 020 615 8143, katja.kangas(at)kouvola.fi
Kaupunginjohtajan ehdotus:
Kaupunginhallitus päättää ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto hyväksyy Kymen jätelautakunnan lautakuntasopimuksen 1.1.2025 alkaen.
Kaupunginhallituksen päätös:
Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.
Kaupunginhallitus päätti tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa ja se on nähtävillä yleisessä tietoverkossa 5.11.2024 lukien.
____________
Kaupunginvaltuusto 11.11.2024 § 77
Sopimus yhteistoiminta-alueen jätelautakunnasta 1.1.2025 on liitteenä.
Lautakuntasopimusluonnos, josta näkyy korjausesitykset verrattuna nykyiseen sopimukseen, on oheismateriaalina.
Kaupunginhallituksen ehdotus:
Kaupunginvaltuusto hyväksyy Kymen jätelautakunnan lautakuntasopimuksen 1.1.2025 alkaen.
Kaupunginvaltuuston päätös:
Kaupunginvaltuusto hyväksyi päätösehdotuksen.
____________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |