RSS-linkki
Kokousasiat:http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 11.09.2024/Pykälä 90
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Nuorten vaikuttajien huipputapaaminen 18.10.2024 Helsingissä
7940/07.02.02/2024
Nuva 11.09.2024 § 90
Valmistelija: Antti Leminen
Suomen nuorisovaltuustojen liitto Ry kutsuu lämpimästi kuntanne nuorisovaltuuston edustajan tai muun vaikuttamisesta kiinnostuneen nuoren osallistumaan nuorten vaikuttajien Huipputapaamiseen perjantaina 18.10.2024. Tapahtuma järjestetään paikan päällä Helsingissä, mutta etäosallistuminen on myös mahdollista.
Kahdeksatta kertaa järjestettävä nuorten vaikuttajien huipputapaaminen kokoaa yhteen nuoria vaikuttajia ympäri Suomen keskustelemaan ja vaikuttamaan merkittäviin poliittisiin kysymyksiin. Tänä vuonna huipputapaaminen järjestetään yhteistyössä Ulkoministeriön kanssa. Tapahtumassa päästään vaikuttamaan Nuoret, rauha ja turvallisuus -toimintaohjelman päivitykseen.
Huipputapaaminen on merkittävä keino osallistua ja vaikuttaa päätöksentekoon valtakunnallisella tasolla. Siksi toivommekin tapahtumaan edustusta kaikista Suomen kunnista ja nuorisovaltuustoista! Päivän ohjelma päivittyy syyskuun aikana tapahtuman verkkosivuille.
Ilmoittautuminen tapahtumaan on auki 29.9.2024 saakka.
Puheenjohtajan ehdotus:
Kartoitetaan kiinnostuneet ja valitaan yksi (1) edustaja osallistumaan huipputapaamiseen.
Nuorisovaltuuston päätös:
Koska kiinnostuneita oli enemmän, päätettiin järjestää arvonta.
Huipputapaamiseen kiinnostuneita lähtemään olivat: Ronja Villikka, Jesper Qvist, Inka Kosonen Mena Suwal ja Sinnu Nio.
Arvonnan tultua suoristetuksi, päätettiin valita edustajaksi Ronja Villikka ja varaedustajaksi Inka Kosonen.
____________
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |