Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 11.09.2024/Pykälä 94


Osallisuus- ja motivaatiokeskustelu

 

 

Nuva 11.09.2024 § 94

   

Nuorisovaltuuston hallitus on huolestunut nuorisovaltuuston vaikuttavuudesta ja osallisuudesta päätännänteossa. Nuorisovaltuuston vaikuttavuuteen vaikuttaa osallisuus, kannanotot ja läsnäolojen määrä.

Puheenjohtajan ehdotus:

Keskustellaan nuorisovaltuuston kehityskohteista ja tavoista, joilla osallistuneisuutta saadaan lisättyä.

Nuorisovaltuuston päätös:

Nuorisovaltuuston ohjaaja Antti Leminen keskusteli nuorisovaltuuston kanssa osallisuudesta.

Keskustelimme, että virkistykset voisivat saada ihmisiä aktivoitumaan ja osallistumaan enemmän. Työryhmien kokouksia on vaikea pitää, koska jäsenet eivät tule kokouksiin paikalle ja näin ollen ne eivät ole päätösvaltaisia.

Työryhmissä mukana oleminen vaatii sitoutumista ja mikäli niissä ei ole aikaa käydä tai muuten ei tunnu kiinnostavalta, kannattaa poistua ryhmästä.

Julius Töttö poistui ajassa 19:51.

____________