Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Teknisen lautakunnan lupajaosto
Pöytäkirja 08.10.2024/Pykälä 54


Teettämisuhan täytäntöönpano kiinteistölle 286-401-26-7, Valkeala

1275/10.03.00.07/2022

 

Teknisen lautakunnan lupajaosto 08.10.2024 § 54

   

Valmistelija: rakennusvalvontapäällikkö Risto Mikkola, puh. 020 615 8237, risto.mikkola(at)kouvola.fi

Kouvolan teknisen lautakunnan lupajaosto on 08.03.2023 § 22 päättänyt:

  1. velvoittaa kiinteistön 286-401-26-7 omistajaa purkamaan kiinteistölle sijoittuvan rakennuksen osan (pysyvä rakennustunnus 101900277P) sekä siistimään ja tasaamaan alue ympäröivään maastoon sopivaksi 12 kuukauden sisällä tämän päätöksen tiedoksisaannista.
  2. velvoittaa ennen purkamistyön aloittamista toimittamaan rakennusvalvontaan selvityksen purkamistyön järjestämisestä, syntyvän rakennusjätteen käsittelystä ja käyttökelpoisten rakennusosien hyväksi käyttämisestä sekä hyväksyttämään purkutyönjohtajan.
  3. asettaa kohdassa 1 merkityn päävelvoitteen tehosteeksi uhkasakkolain 14 § mukaisen teettämisuhan, että tekemättä jätetty työ tehdään laiminlyöjän kustannuksella.
  4. ilmoittaa tästä päätöksestä uhkasakkolain (1113/1990) 19 §:n edellyttämällä tavalla Kaakkois-Suomen maanmittaustoimistolle merkinnän tekemiseksi kiinteistörekisteriin.
  5. velvoittaa kiinteistön omistajaa ilmoittamaan uhkasakkolain (1113/1990) 18 §:n mukaisesti kiinteistöä tai sen käyttöoikeutta luovuttaessaan luovutuksensaajalle tämän päätöksen mukaisesta velvoitteesta ja sen tehostamiseksi asetetusta teettämisuhasta. Kiinteistön omistajan on lisäksi ilmoitettava Kouvolan teknisen lautakunnan lupajaostolle luovutuksensaajan nimi ja osoite.

Kohteeseen on tehty 20.6.2024 valvontainsinöörin tarkastuskäynti. Lisäksi rakennusvalvontapäällikkö on käynyt kohteessa 01.10.2024. Käynneillä on todettu, että teknisen lautakunnan lupajaoston 08.03.2023 § 22 päätöksen kohdan 1 mukaisen määräyksen päävelvoitetta ei ole noudatettu määräaikaan mennessä.

Kuuleminen

Kuuleminen teknisen lautakunnan lupajaoston 08.03.2023 § 22 päätöksen kohdan 1 mukaisen määräyksen päävelvoitteen noudattamatta jättämisestä on saatettu asianosaiselle tiedoksi 24.06.2024 päivätyssä kuuleminen määräyksen noudattamisen laiminlyönnistä ja tieto teettämisuhkan täytäntöönpanoehdotuksen viemisestä teknisen lautakunnan lupajaoston käsiteltäväksi -kirjeessä. Kirje on oheismateriaalina. Haastetiedoksiantona toimitettavaksi annettu kirje sekä sen kiinan- ja englanninkieliset käännökset palautuivat estetodistuksella 01.08.2024. Tämän jälkeen tieto kirjeestä on annettu yleistiedoksiantona, tiedon ollen nähtävillä suomen- ja englanninkielisinä Kouvolan kaupungin verkkosivustolla 05.08.2024 alkaen 30 vuorokauden ajan. Asianosaisen katsotaan saaneen hallintolain 62 § mukaisesti tiedon seitsemäntenä päivänä julkaisemisajankohdasta eli 12.08.2024. Näin ollen kuulemiseen annettu 30 vuorokauden määräaika päättyi 10.09.2024. Asianosainen ei antanut selitystään.

Päätöksen perustelu

Koska velvoitetta purkaa kiinteistölle 286-401-26-7 sijoittuva rakennuksen osa ja samalla velvoite siistiä ja tasata alue ympäröivään maastoon sopivaksi ei ole noudatettu, asiassa joudutaan tekemään uhkasakkolain 15 § 1 momentin nojalla Kouvolan kaupungin teknisen lautakunnan lupajaostolle teettämisuhan täytäntöönpanoehdotus.

Uhkasakkolain 15 §:n 2 momentin mukaan tekemättä jätetty työ saadaan tehdä kaupungin toimesta laiminlyöjän kustannuksella siitä huolimatta, että uhkasakkolain 15 §:n 1 momentissa tarkoitettuun päätökseen haetaan muutosta, jollei valitusviranomainen toisin määrää.

Täytäntöönpanolle muutoksenhausta huolimatta on perusteena pitkään jatkunut lainvastainen tilanne, jossa peruuttamattomasti vaurioitunut rakennus vaarantaa merkittävästi turvallisuutta ja rumentaa ympäristöä asemakaava-alueella asutukseen rajautuen.

Uhkasakkolain 17 § perusteella teettämiskustannukset maksetaan kunnan varoista ja peritään velvoitetulta tai 20 §:ssä tarkoitetulta luovutuksensaajalta siinä järjestyksessä kuin verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin on säädetty.

Sovelletut oikeusohjeet

Perusteluissa mainitut

Lisätietoja: rakennusvalvontapäällikkö Risto Mikkola, puh. 020 615 8237, risto.mikkola(at)kouvola.fi

Vs. ympäristöjohtajan ehdotus:

Teknisen lautakunnan lupajaosto päättää

  1. määrätä teknisen lautakunnan lupajaoston päätöksessä 08.03.2023 § 22 kohdassa 1. asetettu teettämisuhka täytäntöön pantavaksi laiminlyöjän kustannuksella.
  2. määrätä teettämisuhka täytäntöön pantavaksi muutoksenhausta huolimatta, jollei valitusviranomainen toisin määrää.
  3. teettämiskustannukset perittävän velvoitetulta tai uhkasakkolain 20 §:ssä tarkoitetulta luovutuksensaajalta siinä järjestyksessä kuin verojen ja maksujen perimisestä ulosottotoimin on säädetty.

Teknisen lautakunnan lupajaoston päätös:

Teknisen lautakunnan lupajaosto hyväksyi päätösehdotuksen.

____________