RSS-linkki
Kokousasiat:http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Liikunta- ja kulttuurilautakunta
Pöytäkirja 05.06.2024/Pykälä 45
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liikuntajärjestöjen harkinnanvaraiset toiminta-avustukset vuodelle 2024
6850/02.05.01.02/2024
Liikunta- ja kulttuurilautakunta 05.06.2024 § 45
Valmistelija: tukipalvelukoordinaattori Leena Järvenmäki, puh. 020 615 4032, leena.jarvenmaki(at)kouvola.fi
Kouvolan kaupungin avustukset järjestöille julistettiin haettavaksi toimialojen yhteisellä hakuilmoituksella. Hakuilmoitus julkaistiin alueella ilmestyvissä lehdissä viikolla 9. Lisäksi hakuilmoitus julkaistiin Kouvolan kaupungin verkkosivuilla ja järjestöille lähetetyssä järjestökirjeessä. Toiminta-avustushakemusten tuli olla sähköisesti tai postitse perillä 28.3.2024 klo 15.00 mennessä Kouvolan kaupungin kirjaamossa.
Avustusta myönnetään ainoastaan rekisteröidyille yhdistyksille, joiden kotipaikka on Kouvola. Avustus voidaan periä takaisin, jos hakemuksen tai annettujen selvitysten osalta ilmenee puutteita tai väärinkäytöksiä. Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä. Toimialojen kesken on käyty neuvotteluja hakemuksista, joiden toimiala on ollut epäselvä tai jotka on osoitettu väärälle toimialalle. Tällaiset hakemukset on siirretty oikealle toimialalle. Pääperiaate on, että avustuksen voi saada kaupungilta vain yhdeltä toimialalta.
Liikunta- ja kulttuurilautakunta hyväksyi 14.2.2024 § 8 harkinnanvaraisten järjestöavustusten jakoperusteet ja käyttösuunnitelman vuodelle 2024. Liikuntajärjestöjen harkinnanvaraisiin toiminta-avustuksiin on varattu 91 871 euroa.
Liikunta- ja kulttuurilautakunnan päätettäväksi saapui määräaikaan mennessä 60 hakemusta. Kymijoen Ratsastajat ry:n hakemus saapui myöhässä (28.3.2024 klo 22.05). Kouvostoliitto Lagers ry:n hakemus ei täytä jakoperusteita. Jakoperusteiden mukaan avustuksen myöntäminen edellyttää, että järjestö on rekisteröity edellisen vuoden kesäkuun loppuun mennessä. Kouvostoliitto Lagers ry on rekisteröity 11.12.2023. Kouvottaret ry perui hakemuksensa. Vuohijärven Veneilijät ry:n hakemus ei täytä jakoperusteita. Jakoperusteiden mukaan Liikunta- ja kulttuurilautakunta voi myöntää avustuksia kouvolalaisille rekisteröidyille liikuntajärjestöille, jotka kuuluvat jäsenenä valtakunnalliseen liikuntajärjestöön tai järjestöille, joiden toiminta on pääasiassa liikuntatoimintaa.
Liikunnassa käytetään toiminnan määrään perustuvaa pisteytystä. Vuonna 2024 avustussumman leikkauksen myötä aikuisten toiminnan pisteet puolitettiin 1 yhdestä 0,5:een ja 1,5:stä 0,75:een. Pisteen arvo vuonna 2024 on 0,45 euroa kuitenkin niin, että minimiavustuksen määrä on 100 euroa.
Yhteenveto hakijoista ja toiminta-avustuksen jakoehdotus on liitteenä.
Toimivallan perusteena on hallintosäännön 23 § 2 momentin kohta 4, jonka mukaan lautakunta päättää avustusten jakoperusteista ja jakamisesta.
Tukipalvelukoordinaattori Leena Järvenmäki on kokouksessa paikalla asiantuntijana vastaamassa kysymyksiin.
Lisätietoja: liikuntapäällikkö Teemu Mäkipaakkanen, puh. 020 615 8228, teemu.makipaakkanen(at)kouvola.fi ja tukipalvelukoordinaattori Leena Järvenmäki, puh. 020 615 4032, leena.jarvenmaki(at)kouvola.fi
Sivistysjohtajan ehdotus:
- Liikunta- ja kulttuurilautakunta päättää myöntää liikuntajärjestöjen harkinnanvaraiset toiminta-avustukset vuodelle 2024 liitteen esityksen mukaisesti.
- Lautakunta edellyttää saajan kertovan toimintakertomuksessaan ja tiedotusmateriaalissaan saamastaan avustuksesta.
Liikunta- ja kulttuurilautakunnan päätös:
Liikunta- ja kulttuurilautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
Liikunta- ja kulttuurilautakunta myönsi tukipalvelukoordinaattori Leena Järvenmäelle läsnäolo- ja puheoikeuden. Hän oli läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana.
____________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |