Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 37



Kouvolan kaupungin omistajapoliittinen ohjelma 2024 - 2025

1921/00.00.02.02/2022

 

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto 21.06.2022 § 93

 

Valmistelija: kehittämispäällikkö Karoliina Kanerva, puh. 020 615 7124, karoliina.kanerva(at)kouvola.fi

Kouvolan kaupungin omistajapoliittiset linjaukset on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 11.11.2013 § 117. Omistajapoliittisten linjausten päivitys on ajankohtaista syksyn 2022 aikana.

Omistajapolitiikka on kaupungin johtamisen väline, joka liittää konserniin kuuluvat yhteisöt osaksi kaupungin strategista johtamista. Siinä määritellään, millaista omaisuutta kaupunki hankkii ja missä tehtävissä ja hankkeissa kaupunki on mukana omistajana ja sijoittajana. Omistajapolitiikka määrittelee myös omistuksen tarkoituksen ja tavoitteet sekä minkä toimintaperiaatteiden mukaan konsernia ohjataan ja valvotaan. Kuntalain 14 §:n mukaan kaupunginvaltuusto päättää omistajaohjauksen periaatteista ja konserniohjeesta.

Kouvolan kaupungin omistajapolitiikka ja siihen liittyvä omistajaohjaus koskee pääasiassa kaupungin tytäryhteisöjä, mutta soveltuvin osin myös osakkuusyhteisöjä, kuntayhtymiä sekä muita yhteisöjä, joista kaupunki omistaa osakkeita tai osuuksia, tai joissa kaupungilla sääntöjen tai jäsenyyden perusteella on äänivaltaa. Yhteisöiksi luetaan osakeyhtiöiden lisäksi kuntayhtymät ja säätiöt. Laajemmassa tarkastelussa omistajapolitiikkaan kuuluvat myös kaupungin muut omistuserät, maaomistukset ja sijoitusomaisuus, joiden yksityiskohtaisempiin omistajapoliittisiin kysymyksiin otetaan kantaa muiden asiakirjojen ja päätösten kautta.

Konserniyhtiöllä tulee olla jokin kaupungin toimintaan liittyvä strateginen tavoite, ja se toteuttaa kaupungin kokonaisedun mukaisesti tuloksellisesti omistajan tavoitteita. Omistajapoliittisten linjausten tukena toimii kaupunginvaltuuston 14.6.2021 § 77 hyväksymä konserniohje sekä hyvä hallinto- ja johtamistapa -ohje.

Kaupunginvaltuuston hyväksymät linjaukset ohjaavat kaupungin pääoman käyttöä ja eri omaisuuseriä koskevaa päätöksentekoa. Ne on tarkoitettu ohjeeksi kaupungin luottamushenkilöille ja henkilöstölle sekä tytär- ja osakkuusyhteisöille tulevien yksittäisten päätösten pohjaksi. Linjausten tavoitteena on turvata päätöksenteon systemaattisuus, pitkäjänteisyys ja pääomien käytön tehokkuus. Hyväksytyn omistajapolitiikan tulee konkretisoitua kaupungin päätöksenteossa kaikilla tasoilla.

Kaupungin omistajapoliittisten linjausten päivittämiseen liittyen omistajaohjaus on pyytänyt toukokuussa 2022 keskeisiltä konserniyhtiöiltä näkemykset yhtiöiden pidemmän aikavälin taloudellisista ja toiminnallisista tavoitteista. Yhtiöiltä saadut näkemykset ovat oheismateriaalina.

Kouvolan kaupungin omistajapoliittiset linjaukset 2013 on oheismateriaalina.

Esitys päivitettyjen omistajapoliittisten linjausten sisällysluettelosta on oheismateriaalina.

Lisätietoja: apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell, puh. 020 615 9333, tuukka.forsell(at)kouvola.fi ja kehittämispäällikkö Karoliina Kanerva, puh. 020 615 7124, karoliina.kanerva(at)kouvola.fi

Apulaiskaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto merkitsee yhtiöiltä saadut näkemykset tiedoksi ja päättää käynnistää omistajapoliittisten linjausten päivityksen valmistelun. Elinvoimajaosto ohjaa linjausten päivitystä tulevissa kokouksissa virkamiesten valmistelun pohjalta.

Kaupunginhallituksen elinvoimajaoston päätös:

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto hyväksyi päätösehdotuksen.

_____________

 

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto 14.03.2023 § 21

 

Valmistelija: kehittämispäällikkö Karoliina Kanerva, puh. 020 615 7124, karoliina.kanerva(at)kouvola.fi

Kaupunginhallituksen ja elinvoimajaoston jäsenille sekä valtuustoryhmien puheenjohtajille on pidetty 31.1.2023 tilaisuus omistajapoliittisten linjausten päivittämisestä. Tilaisuudessa on ollut mukana FCG:n kehitysjohtaja Jarmo Asikainen, joka on kertonut suurten kaupunkien konsernijohtamisesta ja omistajapolitiikasta kuntakonsernissa.

Tilaisuudessa on pohdittu ryhmissä Kouvolan omistajastrategiaa. Mitä kaupunki omistajana tavoittelee, miksi yhtiö on olemassa, kaupungin omistamisen perusta, mitä kaupunki strategisesti yhtiöltä odottaa taloudellisessa mielessä ja kaupungin elinvoiman kehittämisen näkökulmasta sekä mikä on näkemys omistusosuudesta.

Luonnos Kouvolan kaupungin omistajapoliittisista linjauksista 2023-2025 ja ryhmätyöpohdinnan 31.1.2023 tuloksia oheismateriaalina.

Lisätietoja: apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell, puh. 020 615 9333, tuukka.forsell(at)kouvola.fi ja kehittämispäällikkö Karoliina Kanerva, puh. 020 615 7124, karoliina.kanerva(at)kouvola.fi

Apulaiskaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto merkitsee luonnoksen Kouvolan kaupungin omistajapoliittisista linjauksista 2023-2025 ja ryhmätyöpohdinnoista 31.1.2023 tiedoksi ja päättää, että omistajapoliittisten linjausten päivityksen virkamiestyövalmistelu jatkuu. Elinvoimajaosto ohjaa linjausten päivitystä tulevissa kokouksissa virkamiesten valmistelun pohjalta.

Kaupunginhallituksen elinvoimajaoston päätös:

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto hyväksyi päätösehdotuksen.

_____________

 

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto 18.04.2023 § 44

 

Valmistelija: kehittämispäällikkö Karoliina Kanerva, puh. 020 615 7124, karoliina.kanerva(at)kouvola.fi

Omistajapoliittisten linjausten luonnosta on päivitetty tilinpäätöksen 2022 tiedoilla sekä kaupungin välillisesti omistamien keskeisten tytäryhtiöiden näkemyksillä pidemmän aikavälin taloudellisista ja toiminnallisista tavoitteista.

Luonnosversio 18.4.2023 Kouvolan kaupungin omistajapoliittisista linjauksista 2023-2025 oheismateriaalina.

Lisätietoja: apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell, puh. 020 615 9333, tuukka.forsell(at)kouvola.fi ja kehittämispäällikkö Karoliina Kanerva, puh. 020 615 7124, karoliina.kanerva(at)kouvola.fi

Apulaiskaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto merkitsee 18.4.2023 luonnoksen Kouvolan kaupungin omistajapoliittisista linjauksista 2023-2025 tiedoksi ja päättää, että omistajapoliittisten linjausten luonnoksesta pyydetään lausunnot valtuustoryhmiltä. Valtuustoryhmiä pyydetään pohtimaan Kouvolan omistajastrategiaa ja vastaamaan seuraaviin kysymyksiin yhtiöittäin: mitä kaupunki omistajana tavoittelee, miksi yhtiö on olemassa, kaupungin omistamisen perusta, mitä kaupunki strategisesti yhtiöltä odottaa taloudellisessa mielessä ja kaupungin elinvoiman kehittämisen näkökulmasta sekä mikä on näkemys omistusosuudesta. Kysymysten lisäksi valtuustoryhmät voivat jättää vapaita kommentteja omistajapoliittisten linjausten luonnoksesta. Valtuustoryhmien lausunnot tulee toimittaa 8.5.2023 mennessä kaupungin kirjaamoon (kirjaamo(at)kouvola.fi).

Kaupunginhallituksen elinvoimajaoston päätös:

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto hyväksyi päätösehdotuksen muutoin paitsi, että valtuustoryhmien lausunnot asiasta tulee toimittaa 31.8.2023 mennessä kaupungin kirjaamoon (kirjaamo(at)kouvola.fi).

___________

 

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto 12.09.2023 § 77

 

Valmistelija: kehittämispäällikkö Karoliina Kanerva, puh. 020 615 7124, karoliina.kanerva(at)kouvola.fi

Luonnokseen Kouvolan kaupungin omistajapoliittisista linjauksista 2023-2025 on saatu 31.8.2023 mennessä lausunnot kokoomuksen, kristillisdemokraattien, SDP:n ja vasemmiston valtuustoryhmiltä.

Valtuustoryhmien lausunnot ovat oheismateriaalina.

Lisätietoja: apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell, puh. 020 615 9333, tuukka.forsell(at)kouvola.fi ja kehittämispäällikkö Karoliina Kanerva, puh. 020 615 7124, karoliina.kanerva(at)kouvola.fi

Apulaiskaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto päättää merkitä valtuustoryhmiltä saadut lausunnot tiedoksi ja keskustelee asiasta sekä ohjeistaa virkamiehiä omistajapoliittisten linjausten jatkovalmistelussa.

Kaupunginhallituksen elinvoimajaoston päätös:

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto päätti merkitä valtuustoryhmiltä saadut lausunnot tiedoksi ja keskusteli asiasta sekä ohjeisti virkamiehiä omistajapoliittisten linjausten jatkovalmistelussa.

____________

 

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto 16.01.2024 § 3

 

Valmistelija: kehittämispäällikkö Karoliina Kanerva, puh. 020 615 7124, karoliina.kanerva(at)kouvola.fi

Luonnosta Kouvolan kaupungin omistajapoliittisista linjauksista 2024-2025 on päivitetty huomioiden kaupunginhallituksien 28.8.2023 (§ 189) ja 27.11.2023 (§ 299) tekemät kiinteistöihin, toimitiloihin ja osakkeisiin liittyvät päätökset sekä muutokset konsernirakenteessa 2023 ja elinvoimajaostossa 12.9.2023 (§ 77) käsitellyt valtuustoryhmiltä saadut lausunnot.

Kouvolan kaupungin omistajapoliittiset linjaukset 2024-2025 ovat oheismateriaalina.

Lisätietoja: apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell, puh. 020 615 9333, tuukka.forsell(at)kouvola.fi

Apulaiskaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto hyväksyy omalta osaltaan Kouvolan kaupungin omistajapoliittiset linjaukset 2024-2025 ja päättää, että dokumentti viimeistellään saavutettavaksi (Laki digitaalisten palvelujen tarjoamisesta 306/2019) ennen kaupunginhallituksen käsittelyä.

Elinvoimajaosto esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginval-tuustolle Kouvolan kaupungin omistajapoliittisten linjausten 2024-2025 hyväksymistä.

Kaupunginhallituksen elinvoimajaoston päätös:

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto hyväksyi päätösehdotuksen.

_____________

 

Kaupunginhallitus 20.05.2024 § 116

 

Valmistelija: apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell, puh. 020 615 9333, tuukka.forsell(at)kouvola.fi

Kouvolan kaupungin omistajapoliittisia linjauksia 2024-2025 on päivitetty kaupunginhallituksen elinvoimajaoston 16.01.2024 (§ 3) käsittelyn jälkeen. Omistajapoliittisissa linjauksissa on huomioitu tilinpäätöksien 31.12.2023 valmistuminen, tehty tarkennuksia tekstiin ja muutettu dokumentin nimi linjauksista ohjelmaksi.

Omistajapoliittista ohjelmaa on käsitelty myös kaupunginhallituksen seminaarissa 11.4.2024.

Kouvolan kaupungin omistajapoliittinen ohjelma 2024-2025 on liitteenä. Oheismateriaalina on Kouvola kaupungin omistajapoliittinen ohjelma 2024-2025, johon on merkitty punaisella muutokset elinvoimajaostossa 16.1.2024 hyväksyttyyn versioon nähden.

Kehittämispäällikkö Karoliina Kanerva on kokouksessa paikalla asiantuntijana vastaamassa kysymyksiin.

Lisätietoja: apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell, puh. 020 615 9333, tuukka.forsell(at)kouvola.fi ja kehittämispäällikkö Karoliina Kanerva, puh. 020 615 7124, karoliina.kanerva(at)kouvola.fi

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallitus päättää jättää omistajapoliittisen ohjelman pöydälle tutustumista varten.

Asian käsittely:

Keskustelun aikana kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jouko Leppänen teki seuraavan muutosesityksen: "kaupunginhallitus päättää hyväksyä Kouvolan omistajapoliittisen ohjelman ja lähettää sen valtuustolle hyväksyttäväksi." Muutosesitys hyväksyttiin yksimielisesti.

Kaupunginhallituksen päätös:

Kaupunginhallitus päätti yksimielisesti hyväksyä Kouvolan omistajapoliittisen ohjelman ja esittää sitä kaupunginvaltuustolle hyväksyttäväksi.

____________

 

Kaupunginvaltuusto 10.06.2024 § 37

   

Kaupunginhallituksen 20.5.2024 käsittelyssään hyväksymä Kouvolan kaupungin omistajapoliittinen ohjelma 2024-2025 on liitteenä.

Kouvola kaupungin omistajapoliittinen ohjelma 2024-2025, johon on merkitty punaisella muutokset elinvoimajaostossa 16.1.2024 hyväksyttyyn versioon nähden on oheismateriaalina.

Kaupunginhallituksen ehdotus:

Kaupunginvaltuusto hyväksyy liitteenä olevan Kouvolan kaupungin omistajapoliittisen ohjelman 2024 - 2025.

Asian käsittely:

Ryhmäpuheenvuoron käytti valtuutettu Janne Patjas (PS).

Puheenvuoron käytti valtuutettu Sanna Tähtinen. Vastauspuheenvuoron käytti apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell.

Puheenvuoron käyttivät valtuutetut Miia Witting ja Jyrki Hyttinen.

Kaupunginvaltuuston päätös:

Kaupunginvaltuusto hyväksyi liitteenä olevan Kouvolan kaupungin omistajapoliittisen ohjelman 2024 - 2025.

____________