Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 10.06.2024/Pykälä 46


Eron myöntäminen luottamustehtävästä ja liikunta- ja kulttuurilautakunnan sekä kaupunginhallituksen täydentäminen

7388/00.00.01.03/2024
3208/00.00.01.00/2022
6319/00.00.01.00/2021

 

Kaupunginhallitus 03.06.2024 § 141

 

Valmistelija: vs. hallintojohtaja Teppo Vuorenpää, puh. 020 615 8585, teppo.vuorenpaa(at)kouvola.fi

Kuntalain 70 §:n 3 momentissa säädetään, että luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.

Janne Pahkala on 17.5.2024 saapuneella kirjeellä anonut eroa liikunta- ja kulttuurilautakunnan jäsenen sekä kaupunginhallituksen varajäsenen tehtävästä. Eron syyksi Janne Pahkala on ilmoittanut henkilökohtaiset syyt.

Kesken toimikautta avoimeksi tulleeseen luottamustoimeen on valittava jäljellä olevaksi toimikaudeksi uusi luottamushenkilö (kuntalaki 79 § 1 mom.).

Hallintosäännön 9 §:n mukaan liikunta- ja kulttuurilautakunnassa on 13 jäsentä, joista valtuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Hallintosäännön 7.1 §:n mukaan kaupunginhallituksessa on 13 jäsentä, joista valtuusto valitsee kaupunginhallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajat. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Lisätietoja: vs. hallintojohtaja Teppo Vuorenpää, puh. 020 615 8585, teppo.vuorenpaa(at)kouvola.fi

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallituksen ehdotus kaupunginvaltuustolle:

  1. Janne Pahkalalle myönnetään ero liikunta- ja kulttuurilautakunnan jäsenen tehtävästä.
  2. Janne Pahkalan tilalle valitaan uusi jäsen liikunta- ja kulttuurilautakuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
  3. Janne Pahkalalle myönnetään ero kaupunginhallituksen varajäsenen tehtävästä.
  4. Janne Pahkalan tilalle valitaan uusi varajäsen kaupunginhallitukseen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
  5. Päätös pannaan täytäntöön pöytäkirjan tarkastuksen jälkeen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

Kaupunginhallituksen päätös:

Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

____________

 

Kaupunginvaltuusto 10.06.2024 § 46

   

Kaupunginhallituksen ehdotus:

  1. Janne Pahkalalle myönnetään ero liikunta- ja kulttuurilautakunnan jäsenen tehtävästä.
  2. Janne Pahkalan tilalle valitaan uusi jäsen liikunta- ja kulttuurilauta-kuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
  3. Janne Pahkalalle myönnetään ero kaupunginhallituksen varajäsenen tehtävästä.
  4. Janne Pahkalan tilalle valitaan uusi varajäsen kaupunginhallitukseen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
  5. Päätös pannaan täytäntöön pöytäkirjan tarkastuksen jälkeen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

Asian käsittely:

Valtuutettu Ukko Bamberg esitti jäseneksi liikunta- ja kulttuurilautakuntaan ja varajäseneksi kaupunginhallitukseen Tomi Immosta.

Kaupunginvaltuuston päätös:

  1. Janne Pahkalalle myönnettiin ero liikunta- ja kulttuurilautakunnan jä-senen tehtävästä.
  2. Tomi Immonen valittiin jäseneksi liikunta- ja kulttuurilautakuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
  3. Janne Pahkalalle myönnettiin ero kaupunginhallituksen varajäsenen tehtävästä.
  4. Tomi Immonen valittiin varajäsen kaupunginhallitukseen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
  5. Päätös pannaan täytäntöön pöytäkirjan tarkastuksen jälkeen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

____________