Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 13.05.2024/Pykälä 23


Eron myöntäminen luottamustehtävästä ja liikunta- ja kulttuurilautakunnan täydentäminen

7077/00.00.01.03/2024
3208/00.00.01.00/2022

 

Kaupunginhallitus 22.04.2024 § 96

 

Valmistelija: vs. hallintojohtaja Teppo Vuorenpää, puh. 020 615 8585, teppo.vuorenpaa(at)kouvola.fi

Kuntalain 70 §:n 3 momentissa säädetään, että luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.

Janita Rahikainen on 10.4.2024 saapuneella kirjeellä anonut eroa liikunta- ja kulttuurilautakunnan jäsenen tehtävästä. Syyksi erolle Janita Rahikainen on ilmoittanut paikkakunnalta pois muuton.

Kesken toimikautta avoimeksi tulleeseen luottamustoimeen on valittava jäljellä olevaksi toimikaudeksi uusi luottamushenkilö (kuntalaki 79 § 1 mom.).

Hallintosäännön 9 §:n mukaan liikunta- ja kulttuurilautakunnassa on 13 jäsentä, joista valtuusto valitsee lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Lisätietoja: vs. hallintojohtaja Teppo Vuorenpää, puh. 020 615 8585, teppo.vuorenpaa(at)kouvola.fi

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että:

  1. Janita Rahikaiselle myönnetään ero liikunta- ja kulttuurilautakunnan jäsenen luottamustehtävästä ja
  2. Janita Rahikaisen tilalle valitaan uusi jäsen liikunta- ja kulttuurilautakuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
  3. Päätös pannaan täytäntöön pöytäkirjan tarkastuksen jälkeen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

Kaupunginhallituksen päätös:

Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

____________

 

Kaupunginvaltuusto 13.05.2024 § 23

   

Kaupunginhallituksen ehdotus:

  1. Janita Rahikaiselle myönnetään ero liikunta- ja kulttuurilautakunnan jäsenen luottamustehtävästä ja
  2. Janita Rahikaisen tilalle valitaan uusi jäsen liikunta- ja kulttuurilauta-kuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
  3. Päätös pannaan täytäntöön pöytäkirjan tarkastuksen jälkeen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

Asian käsittely:

Valtuutettu Henna Hovi esitti Päivi Sippulaa jäseneksi liikunta- ja kulttuurilautakuntaan.

Kaupunginvaltuuston päätös:

  1. Janita Rahikaiselle myönnettiin ero liikunta- ja kulttuurilautakunnan jäsenen luottamustehtävästä ja
  2. Päivi Sippula valittiin jäseneksi liikunta- ja kulttuurilautakuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi.
  3. Päätös pannaan täytäntöön pöytäkirjan tarkastuksen jälkeen mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

___________