RSS-linkki
Kokousasiat:http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 19.02.2024/Pykälä 29
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Liite 1 | EU vaalien ennakkoäänestyspaikkojen aukioloajat_kevala19012024 | |
Liite 2 | EU vaali ennakkoäänestyksen aukioloajat, muutettu esitys_kevala19022024 |
Europarlamenttivaalin 2024 yleiset ennakkoäänestyspaikat ja niiden aukioloajat
5115/00.00.00.03/2023
Keskusvaalilautakunta 19.02.2024 § 29
Valmistelija: kaupunginlakimies Päivi Sandås, puh. 020 615 8212, paivi.sandas(at)kouvola.fi
Europarlamenttivaalin vaalipäivä on sunnuntai 9.6.2024 ja ennakkoäänestyksen ajanjakso on kotimaassa 29.5.-4.6.2024 (keskiviikosta tiistaihin).
Äänioikeutettu voi äänestää valintansa mukaan joko ennakkoon tai vaalipäivänä. Ennakkoon äänioikeutettu voi äänestää missä tahansa vaalilaissa tarkoitetussa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa kotimaassa tai ulkomailla, tai vaalilaissa tarkoitetussa laitoksessa, jos hän on siellä hoidettavana tai sinne otettuna, tai vaalilaissa tarkoitetussa ulkomailla olevassa suomalaisessa laivassa, jos hän kuuluu laivan henkilökuntaan, tai eräin edellytyksin kotonaan vaalilaissa tarkoitetussa kotiäänestyksessä, taikka vaalilain mukaisesti kirjeitse, mikäli hän asuu ulkomailla tai oleskelee ulkomailla koko ennakkoäänestysajanjakson ja vaalipäivän.
Perustuslain 14 §:n 3 momentin mukaan julkisen vallan tehtävänä on edistää yksilön mahdollisuuksia osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan ja vaikuttaa häntä itseään koskevaan päätöksentekoon. Kunnan on huolehdittava siitä, että äänioikeutettujen äänestysmahdollisuudet vaaleissa ovat riittävät sekä ennakkoäänestyksessä että vaalipäivänä.
Vaalilain 9 §:n ja 48 §:n 1 momentin mukaan kaupunginhallitus päättää kotimaan yleisten ennakkoäänestyspaikkojen lukumäärästä ja sijainnista sekä määrää näiden aukioloajoista vaalilain asettamissa rajoissa. Päätökset yleisistä ennakkoäänestyspaikoista on tehtävä hyvissä ajoin. Äänestyspaikkatietojen ilmoittamisen, eli oikeusministeriön vaalitietojärjestelmään tallentamisen ja tietojen kuittaamisen ajanjakso päättyy 22.3.2024. Keskusvaalilautakunta kirjaa kaupunginhallituksen päätöksen jälkeen tiedot vaalitietojärjestelmään. Ennakkoäänestyspaikat ja niiden aukiolot ilmoitetaan äänestäjille Digi- ja väestötietoviraston lähettämissä Ilmoituksissa äänioikeudesta (ilmoituskortti). Kouvolan kaupungin verkkosivuilla ilmoitetaan ennakkoäänestyksen ja vaalipäivän äänestyspaikat aukioloaikoineen.
Oikeusministeriön ohjeen mukaan ennakkoäänestyspaikat on syytä sijoittaa sellaisiin paikkoihin, joihin äänestäjien on helppoa tulla ja joihin he vaivattomasti osaavat. Jokaisessa kunnassa tulisi kuitenkin olla vähintään yksi sellainen ennakkoäänestyspaikka, joka on avoinna jokaisena ajanjakson päivänä. Tällaisen ennakkoäänestyspaikan lisäksi on mahdollista perustaa kunnan eri alueille ennakkoäänestyspaikkoja, jotka ovat auki esimerkiksi yhtenä tai kahtena ennakkoäänestysajanjakson päivänä.
Europarlamenttivaalissa Suomen äänestysprosentti v. 2014 oli 39,1 % ja v. 2019 oli 40,8 %. Koko EU-alueella äänestysprosentti v. 2019 oli 50,6 %. Suomen vuoden 2024 presidentinvaalien toisen kierroksen äänestysprosentti on 70,7 %. Kouvolan äänestysprosentit ovat suunnilleen vastaavat.
Ehdotus europarlamenttivaalin 2024 yleisistä ennakkoäänestyspaikoista ja niiden aukioloajoista on liitteenä. Oheismateriaalina presidentin vaalin 2024 2. vaalin ennakkoäänestyspaikkojen päivä- ja tuntikohtainen äänestäjämäärät.
Lisätietoja: kaupunginlakimies Päivi Sandås, puh. 020 615 8212, paivi.sandas(at)kouvola.fi
Puheenjohtajan ehdotus:
Keskusvaalilautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle europarlamenttivaalin 2024 yleiset ennakkoäänestyspaikat ja niiden aukioloajat liitteen mukaisesti.
Lisäksi keskusvaalilautakunta päättää, että keskusvaalilautakunnan sihteeri oikeutetaan tekemään liitteeseen mahdollisesti tarvittavat vähäiset tekniset muutokset ja lisäykset ennen kaupunginhallitukselle tehtävää esitystä.
Puheenjohtajan muutettu päätösehdotus:
Keskusvaalilautakunta päättää esittää kaupunginhallitukselle europarlamenttivaalin 2024 yleiset ennakkoäänestyspaikat ja niiden aukioloajat muutetun liitteen mukaisesti.
Lisäksi keskusvaalilautakunta päättää, että keskusvaalilautakunnan sihteeri oikeutetaan tekemään liitteeseen mahdollisesti tarvittavat vähäiset tekniset muutokset ja lisäykset ennen kaupunginhallitukselle tehtävää esitystä.
Keskusvaalilautakunnan päätös:
Keskusvaalilautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle europarlamenttivaalin 2024 yleiset ennakkoäänestyspaikat ja niiden aukioloajat muutetun liitteen mukaisesti.
Lisäksi keskusvaalilautakunta päätti oikeuttaa keskusvaalilautakunnan sihteerin tekemään liitteeseen mahdollisesti tarvittavat vähäiset tekniset muutokset ja lisäykset ennen kaupunginhallitukselle tehtävää esitystä.
____________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |