Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Liikunta- ja kulttuurilautakunta
Pöytäkirja 13.03.2024/Pykälä 24


Erityisryhmien uinti- ja kuntosalikortin päivittäminen

6832/02.05.00.00/2024

 

Liikunta- ja kulttuurilautakunta 13.03.2024 § 24

   

Valmistelija: liikuntapäällikkö Teemu Mäkipaakkanen, puh. 020 615 8228, teemu.makipaakkanen(at)kouvola.fi

Suomessa on useissa kunnissa käytössä erityisryhmien uinti- ja kuntosalikortti vammaisten ja pitkäaikaissairaiden liikuntaan kannustavana edullisena hinnoittelutapana. Uiminen ja kuntosali on kuntoilumuotona ja hyvinvoinnin ylläpitäjänä liikuntalaji, joka vahvistaa myös henkistä ja sosiaalista puolta. Siksi on tärkeää, että mahdollisimman monelle olisi mahdollista vammautumisen ja sairastumisen jälkeenkin harrastaa uimista ja kuntosalia vaikkakin taloudellisesti siihen ei enää olisi varaa. Tähän kunnan erityisryhmien uinti- ja kuntosalikortti on ollut erinomainen tuki ja osallistamisen mahdollistaja, joka on myös Kouvolassa ahkerassa käytössä (vuonna 2022 - 239 kpl, vuonna 2023 - 249 kpl).

Erityisryhmien uima- ja kuntosalikortin hakuprosessiin ja saamiseen tulee tehdä muutokset niin, että sen hakuprosessi sekä ostaminen on erityisryhmille helppoa suoraan uimahallin kassalta tietyin kriteerein. Erityisuima- ja kuntosalikortin myöntämisessä on ollut linjana, että se haetaan pelkästään hakemuksella liikuntapalveluista eikä kyseistä korttia ole päivitetty lautakunnassa moniin vuosiin.

Esitämme, että etukorttiin tulee tehdä ehdotettuja muutoksia 1.4.2024 mm. seuraavasti:

Erityisryhmien uinti- ja kuntosalikortin voi ostaa uimahalleista näyttämällä kassalla henkilöllisyystodistuksen ja voimassa olevan

  1. Liikkumisesteisen pysäköintitunnuksen TAI
  2. EU:n vammaiskortin TAI
  3. KELA-kortin, jossa on jokin seuraavista tunnuksista:
  • Astma, keuhkoahtaumatauti KELA - kortin tunnus 203
  • Diabetes KELA - kortin tunnus 103
  • Epilepsia KELA - kortin tunnus 111
  • Lihastauti KELA - kortin tunnus 108
  • MS-tauti KELA - kortin tunnus 109 tai 303
  • Parkinsonin tauti KELA - kortin tunnus 110
  • Psykiatriset sairaudet KELA - kortin tunnus 112 tai 188
  • Reuma KELA - kortin tunnus 202
  • Sepelvaltimotauti KELA - kortin tunnus 206
  • Sydämen vajaatoiminta KELA - kortin tunnus 201

Tällä hetkellä asiakas joutuu lähettämään lääkärinlausuntoja, epikriisejä tai muita arkaluontoiseksi luokiteltavia asiakirjoja kuntaan tätä korttia hakiessaan. Liikkumisesteisen pysäköintitunnus, EU:n vammaiskortti ja KELA-kortti pohjautuvat eri instansseissa asiantuntijatahojen tekemään arvioon em. etuuksista. Tunnusten todentaminen liikuntapalveluiden kassalla on helppoa sekä se mahdollistaa yksityisyydensuojan ja tietosuojan turvaamisen asiakaspalvelutilanteissa.

  1. Lisäksi esitämme aikuisten erityisryhmien uima- ja kuntosalikortin vuosihinnaksi 60 €. Alle 16- vuotiaiden kortin hintaa ei muuteta.

Muissa erityisuima- ja kuntosalikortin myöntämisessä noudetaan voimassa olevia kriteereitä:

  • sairauden tai vamman kokonaishaittaluokka on vähintään 11, lääkärintodistus haittaluokasta TAI
  • henkilöille, joilla on voimassaoleva liikkumisesteisen pysäköintitunnus TAI
  • henkilöille, jotka saavat Kelan myöntämää 16 v. täyttäneen vammaistukea tai eläkkeensaajan hoitotukea, joka on myönnetty sairauden tai vamman aiheuttaman haitan, avuntarpeen tai ohjauksen ja valvonnantarpeen perusteella TAI
  • henkilöille, jotka saavat Kelan myöntämää alle 16-vuotiaan korotettua tai ylintä vammaistukea, joka on myönnetty, kun lapsen hoidosta, huolenpidosta ja kuntoutuksesta aiheutuva rasitus ja sidonnaisuus on vaativaa ja vie päivittäin huomattavasti aikaa tai lapsen perheelle aiheutuu vaativaa ja ympärivuorokautista rasitusta ja sidonnaisuutta.


Avustaja

  • Erityisryhmien uinti- ja kuntosalikortin haltijalla on mahdollisuus hakea avustajalleen vapautusta uimahallimaksusta. Avustajan tarpeen määrittää kuntoutuspalvelu- tai terveydenhuoltohenkilöstö.
  • Mikäli asiakkaalla on käytössä erityisuimakortti ilman avustajaoikeutta, avustajan tarpeen voi osoittaa uimahallin kassalla myös A-tunnuksellisella EU:n vammaiskortilla.
  • Jos avustettava on yli 7-vuotias, avustajan on oltava samaa sukupuolta, jotta hän voi avustaa myös suihkutiloissa.
  • Jos avustettava sekä avustaja ovat eri sukupuolta, heidän on mahdollista varata Kuusankosken uimahallin tilaussauna käyttöönsä.


Muutoksen ensisijainen tarkoitus on taata kaupunkilaisille yhdenvertainen kohtelu ja palveluiden kehittäminen. Lisäksi jatkossa erityisuimakortin saadakseen ei tarvitse esittää yksityisyyden suojan piiriin kuuluvia terveystietoja niin paljon kuin nykyisin.

Lisätietoja: liikuntapäällikkö Teemu Mäkipaakkanen, puh. 020 615 8228, teemu.makipaakkanen(at)kouvola.fi

Sivistysjohtajan ehdotus:

Liikunta- ja kulttuurilautakunta päättää hyväksyä erityisuima- ja kuntosalikortin uudet ehdotetut muutokset 1.4.2024 alkaen. 

Liikunta- ja kulttuurilautakunnan päätös:

Liikunta- ja kulttuurilautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

____________