Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Liikunta- ja kulttuurilautakunta
Pöytäkirja 13.03.2024/Pykälä 20



Liikunta- ja kulttuurilautakunnan toiminnan ja talouden toteutuminen vuonna 2023

6645/02.06.01.03/2024

 

Liikunta- ja kulttuurilautakunta 13.03.2024 § 20

   

Valmistelija: sivistysjohtaja Veikko Niemi, puh. 020 615 7727, veikko.niemi(at)kouvola.fi

Lautakunnat tuottavat vastuualuettaan koskevat talouden ja toiminnan toteutumistiedot kaupungin tilinpäätökseen.

Kunnan tilinpäätöksen laatimisessa noudatetaan kuntalain sekä sovelletaan kirjanpitolain ja -asetuksen säännöksiä (KuntaL 112 §). Kuntalaki on kirjanpitolakiin nähden erityislain asemassa. Lisäksi noudatetaan kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohjeita. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kaupungin tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta (KuntaL 113 §).

Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä. (KuntaL 113.1 §).

Talousarvion toteutumisvertailussa tarkastellaan valtuuston talousarviossa asettamien tavoitteiden, määrärahojen ja tuloarvioiden toteutumista. Vuoden 2023 talousarviossa käyttötalousosan sitovuustasona on lautakunnan/kaupunginhallituksen toimintakate ja toiminnalliset tavoitteet. Kaupunginhallituksen antamien täytäntöönpano-ohjeiden mukaan talousarviopoikkeamista, joita ei ole talousarviomuutoksina hyväksytty, on annettava selvitys toimintakertomuksessa.

Talousarvion käyttötalouden toteutuminen (ulkoiset ja sisäiset erät)

Liikunta- ja kulttuurilautakunta, 1000 e

Alkuperäinen
talousarvio

Talousarvio-muutokset

Muutettu
talousarvio

Toteuma

Poikkeama

Tot-%

Toimintatulot

3 606

0

3 606

4 055

449

112,4

Toimintamenot

-30 618

0

-30 618

-29 937

681

97,8

Toimintakate

-27 012

0

-27 012

-25 882

1 130

95,8

Merkittävimmät poikkeamat muutettuun talousarvioon nähden:

Toimintakatteen toteutui 1,1 milj. euroa talousarviota parempana. Toimintatuotot toteutuivat 0,4 milj. euroa talousarviota suurempina saatujen avustusten suuremman määrän ansiosta, lisäksi muihin toimintatuottoihin kirjattiin lahjoituksena saadun taidekokoelman tasearvo n. 0,6 milj. euroa. Toimintamenot toteutuivat 0,7 milj. euroa talousarviota pienempinä, henkilöstömenot ja muiden toimintamenojen jäädessä talousarviota pienemmiksi.

Liikunta- ja kulttuurilautakunnan osalta toiminnan ja talouden toteutuminen vuodelta 2023 on liitteenä.

Lisätietoja: sivistysjohtaja Veikko Niemi, puh. 020 615 7727, veikko.niemi(at)kouvola.fi ja controller Katja Kauppila, puh. 020 615 4530, katja.kauppila(at)kouvola.fi

Sivistysjohtajan ehdotus:

Liikunta- ja kulttuurilautakunta päättää hyväksyä osaltaan toiminnan ja talouden toteutumisen vuodelta 2023 liitteen mukaisesti.

Liikunta- ja kulttuurilautakunnan päätös:

Liikunta- ja kulttuurilautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

  ____________