Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Liikunta- ja kulttuurilautakunta
Pöytäkirja 13.03.2024/Pykälä 19


Nuorisovaltuuston edustus liikunta- ja kulttuurilautakunnassa

6491/00.00.01.02/2024

 

Liikunta- ja kulttuurilautakunta 13.03.2024 § 19

   

Valmistelija: sivistysjohtaja Veikko Niemi, puh. 020 615 7727, veikko.niemi(at)kouvola.fi

Kuntalain 26 §:n mukaan nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Kouvolan kaupungin 1.6.2023 voimaan tulleen hallintosäännön 13 §:n mukaan kaupungissa on nuorisovaltuusto, jonka kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä päättää kaupunginhallitus. Nämä ns. vaikuttamistoimielimet eivät ole kunnan viranomaisia eikä niille voi delegoida toimivaltaa. Nuorisovaltuuston toimikausi on kaksi vuotta ja nyt toiminnassa oleva nuorisovaltuusto on valittu vuosille 2024-2025.

Liikunta- ja kulttuurilautakunta on 22.9.2021 § 71 myöntänyt kahdelle nuorisovaltuuston edustajalle läsnäolo- ja puheoikeuden lautakunnan kokouksiin ja nimennyt keskuudestaan nuorisovaltuutettujen tukihenkilöiksi Nita Aholan ja Timo Lehmusmetsän.

Nuorisovaltuusto on 8.2.2024 valinnut edustajikseen liikunta- ja kulttuurilautakuntaan Niilo Marttisen ja Mena Suwalin. Varaedustajiksi on valittu Diellza Canhasi ja Aava Tavi.

Lisätietoja: sivistysjohtaja Veikko Niemi, puh. 020 615 7727, veikko.niemi(at)kouvola.fi

Sivistysjohtajan ehdotus:

Liikunta- ja kulttuurilautakunta päättää merkitä tiedoksi nuorisovaltuuston päätöksen edustajistaan liikunta- ja kulttuurilautakuntaan.

Liikunta- ja kulttuurilautakunnan päätös:

Liikunta- ja kulttuurilautakunta merkitsi asian tiedoksi.

____________