Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 04.03.2024/Pykälä 52


Liite5 Työllisyysjohtajan viran tehtävänkuvaus_kh04032024

Työllisyysjohtajan viran perustaminen

6831/01.01.00.00/2024

 

Kaupunginhallitus 04.03.2024 § 52

   

Valmistelija: apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forssell, puh. 020 615 9333, tuukka.forssell(at)kouvola.fi

Laki työvoimapalvelujen järjestämisestä (380/2023) hyväksyttiin eduskunnassa 1.3.2023. Työvoimapalvelut siirtyvät valtiolta kuntiin 1.1.2025 alkaen. Valtion virastokohtaiset YT-neuvottelut käynnistyivät marraskuussa 2023 ja ne ovat valmistumassa maaliskuussa 2024. Kaakkois-Suomen TE-toimistosta ja ELY-keskuksesta on siirtymässä Kouvolan kaupunkiin muodostettavalle työllisyysalueelle noin 70 työntekijää. Kaupunkiin suunnitellaan perustettavaksi elinvoima- ja työllisyyspalvelujen palvelukokonaisuus, jonka osana työllisyyspalvelut ovat.

Valmistelun tukena on Vaikuttavat työllisyys polut -hanke, jossa luodaan työllisyyden palveluekosysteemiä yhdessä toimijoiden kanssa. Lisäksi kaupunkiin on perustettu kuusi sisäistä valmisteluryhmää (hallinto, hankinnat, henkilöstö, ICT, talous ja viestintä), joiden työstä vastaavat johtavat viranhaltijat. Työllisyyspalvelut tulevat muodostamaan varhaiskasvatuksen, perusopetuksen, toisen asteen ja ympäristö- ja yhdyskuntatekniikan jälkeen viidenneksi suurimman kokonaisuuden käyttötalousmenoista, noin 9 % (Kuntaliiton arvio).

Työllisyysjohtajan viran perustaminen ja rekrytointi on tärkeää saada käynnistettyä mahdollisimman pian, jotta valittava viranhaltija pääsee hyvissä ajoin osallistumaan tulevan organisaation valmisteluun ja rakentamiseen. Työllisyysjohtajalla on suuri merkitys henkilöstön motivoinnissa ja innostamisessa sekä sitouttamisessa.

Työllisyysjohtajan viran tarkoituksena on johtaa Kouvolan kaupungin työllisyyspalveluita sekä kehittää ja tuottaa merkittäviä ratkaisuja työllisyyden edistämiseen Kouvolan työllisyysalueella.

Työllisyysjohtajan viran pääasialliset tehtävät ja kelpoisuusvaatimukset esitetty viran tehtäväkuvauksessa, joka on liitteenä.

Työllisyysjohtajan viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, alan tuntemus ja riittävä johtamistaito. Virkaan sovelletaan kunta-alan yleistä virka- ja työehtosopimusta (KVTES).

Kouvolan kaupungin hallintosäännön 36 §:n mukaan kaupunginhallitus päättää muiden kuin toimialajohtajien virkojen osalta viran perustamisesta ja lakkauttamisesta. Viran perustamisen yhteydessä määritetään, onko kyseessä johtavassa asemassa oleva virka.

Työllisyysjohtajan virka tulee määritellä johtavassa asemassa olevaksi siten, että virkaan so­vel­taan KVTES:n III lu­vun 21 §:n 2 momentin määräyksiä, jolloin viranhaltijalle ei suoriteta KVTES:n mu­kai­sia työaikakorvauksia.

Hallintosäännön 40 §:n mukaan kaupunginhallitus ja lautakunta valitsevat toimialallaan muun johtavassa asemassa olevan henkilöstön.

Hallintosäännön 39 §:n mukaan valinnasta päättävä viranomainen päättää alaistensa virkojen osalta viran haettavaksi julistamisesta.

Henkilöstöjohtaja Päivi Karhu on kokouksessa paikalla asiantuntijana vastaamassa kysymyksiin.

Lisätietoja: henkilöstöjohtaja Päivi Karhu, puh. 020 615 4001, paivi.karhu(at)kouvola.fi, hyvinvointipäällikkö Sanna-Riitta Junnonen, puh. 020 615 7429, sanna-riitta.junnonen(at)kouvola.fi ja projektipäällikkö (TE24-uudistus) Lisa Forss, puh. 020 615 7550, lisa.forss(at)kou-vola.fi.

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallitus päättää

 

  1. perustaa työllisyysjohtajan viran 1.4.2024 alkaen edellä mainituin kelpoisuusvaatimuksin. Kyseessä on johtavassa asemassa oleva virka, johon sovelletaan KVTES:n III luvun 21 § 2 momentin määräyksiä, ja
  2. julistaa viran haettavaksi.

Kaupunginjohtajan muutettu päätösehdotus:

Kaupunginhallitus päättää

  1. perustaa työllisyysjohtajan viran ja julistaa sen haettavaksi sitten kun valtion muutosneuvottelut ovat päättyneet. Kyseessä on johtavassa asemassa oleva virka, johon sovelletaan KVTES:n III luvun 21 § 2 momentin määräyksiä.

 Kaupunginhallituksen päätös:

Kaupunginhallitus hyväksyi yksimielisesti muutetun päätösehdotuksen.

Kaupunginhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden henkilöstöjohtaja Päivi Karhulle. Hän oli asiantuntijana läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyn aikana.

____________