Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto
Pöytäkirja 12.12.2023/Pykälä 96



Perustettavan Myllykosken vanhustensäätiö sr:n hallituksen nimittäminen

6309/00.00.02.00/2023

 

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto 12.12.2023 § 96

   

Valmistelija: kehittämispäällikkö Karoliina Kanerva, puh. 020 615 7124, karoliina.kanerva(at)kouvola.fi

Kouvolan kaupunginvaltuusto 13.11.2023 (§ 82) päätti perustaa Myllykosken vanhustensäätiö sr ja hyväksyä perustamiskirjan liiteasiakirjoineen. Säätiön perustamiskirjan mukaan Kouvolan kaupungin voimassa olevan hallintosäännön mukaisesti kaupunginhallituksen elinvoimajaosto nimittää säätiön ensimmäiseen hallitukseen vähintään kolme ja enintään viisi jäsentä ja yhden heistä puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi.

Perustettavan säätiön sääntöjen 5 §:n mukaan:

"Säätiötä johtaa ja edustaa kolmeksi kalenterivuodeksi kerrallaan valittu hallitus, johon kuuluu vähintään kolme (3) ja enintään viisi (5) jäsentä.

Vähintään puolella hallituksen jäsenistä tulee olla kotikunta Kouvola ja asuinpaikka Myllykosken alueella.

Kouvolan kaupungin kulloinkin voimassa olevan hallintosäännön mukainen monijäseninen toimielin päättää säätiön hallitukseen kulloinkin kuuluvien jäsenten lukumäärän sekä valitsee ja tarvittaessa erottaa hallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan sekä muut jäsenet ja päättää tarvittaessa myös hallituksen täydentämisestä.

Hallitus huolehtii säätiön hallinnosta ja siitä, että säätiön toiminta järjestetään asianmukaisesti tarkoituksen toteuttamiseksi. Hallitus vastaa siitä, että säätiön kirjanpidon ja varainhoidon valvonta on asianmukaisesti järjestetty."

Liitteenä Perustamiskirja ja Perustamiskirjan liite nro 1 Säätiön säännöt

Lisätietoja: apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell, puh. 020 615 9333, tuukka.forsell(at)kouvola.fi ja kehittämispäällikkö Karoliina Kanerva, puh. 020 615 7124, karoliina.kanerva(at)kouvola.fi

Apulaiskaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto päättää valita perustettavan Myllykosken vanhustensäätiö sr:n hallituksen jäsenet ja heistä yhden puheenjohtajaksi ja yhden varapuheenjohtajaksi.

Kaupunginhallituksen elinvoimajaoston päätös:

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto päätti valita Myllykosken vanhustensäätiö sr:n hallitukseen 5 jäsentä, jotka ovat:

Tapio Karvonen, kotikunta Kouvola, asuinpaikka Myllykosken alueella

Hannele Viljakainen, kotikunta Kouvola, asuinpaikka Myllykosken alueella

Toni Lampiranta, kotikunta Kouvola, asuinpaikka Myllykosken alueella

Reino Grönlund, kotikunta Kouvola

Tarja Tornaeus, kotikunta Kouvola, asuinpaikka Myllykosken alueella

Myllykosken vanhustensäätiö sr:n hallituksen puheenjohtajaksi valittiin Reino Grönlund ja varapuheenjohtajaksi Hannele Viljakainen.

____________