RSS-linkki
Kokousasiat:http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 46
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Hyväksyttyjen kirjeäänestyksen asiakirjojen käsittely vuoden 2024 presidentin vaalissa
5104/00.00.00.02/2023
Keskusvaalilautakunta 11.12.2023 § 46
Valmistelija: kaupunginlakimies Päivi Sandås, puh. 020 615 8212, paivi.sandas(at)kouvola.fi
Kirjeäänestyksestä säädetään vaalilain 5a luvun 66a § - 66g §:ssä. Ulkomailla koko ennakkoäänestysajanjakson ja vaalipäivän asuvat tai oleskelevat voivat äänestää yleisissä vaaleissa kirjeitse ulkomailta. Kirjeäänestysasiakirjoja ei jaeta keskusvaalilautakunnalle, vaan kirjeäänestystä haluava äänioikeutettu tilaa kirjeäänestysasiakirjat ulkomaille yhdellä tilauksella samalla kertaa asiakirjat sekä presidentinvaalin ensimmäistä että mahdollista toista vaalia varten. Äänioikeutettu äänestää ja palauttaa äänensä lähetekuoressa Suomeen oman koti- tai väestökirjanpitokuntansa keskusvaalilautakunnalle.
Kirjeäänestysmateriaalien tilauspalvelu presidentinvaalin 2024 osalta on auennut 28.10.2023. Kirjeitse äänestäminen on mahdollista aikaisintaan 21.12.2023, jolloin ehdokkaat ja heidän ehdokasnumeronsa vahvistetaan. Mikäli toinen vaali toimitetaan, toisen vaalin ehdokasta voi äänestää vasta sen jälkeen, kun ensimmäisen vaalin tulos on selvillä ja tiedetään, ketkä kaksi ehdokasta ovat toisessa vaalissa mukana. Mikäli haluaa äänestää molemmissa vaaleissa, on äänestettävä ja palautettava kirjeääni Suomeen kahdella eri kerralla. Molemmissa vaaleissa ei voi äänestää samalla kertaa.
Ensimmäisen vaalin kirjeäänen on oltava perillä äänestäjän oman koti- tai väestökirjanpitokunnan keskusvaalilautakunnalla viimeistään perjantaina 26.1.2024 ennen kello 19. Mahdollisen toisen vaalin kirjeäänen on oltava perillä viimeistään perjantaina 9.2.2024 ennen kello 19.
Keskusvaalilautakunta saa nähtäväkseen kirjeäänestysasiakirjat vasta, kun ne saapuvat tarkistettavaksi. Kirjeäänestyksen vaalikuorten avaus, lippujen leimaaminen ja niiden sulkeminen ennakkoäänestyksen vaalikuoreen tulee tehdä joko keskusvaalilautakunnan toimesta tai sen valvonnassa. Mikäli tämä ei kuitenkaan ole käytännössä mahdollista, keskusvaalilautakunta voi päättää, että tehtävä suoritetaan sihteerin ja vähintään kolmen muun samanaikaisesti paikalla läsnä olevan henkilön toimesta. Nämä henkilöt voivat olla keskusvaalilautakunnan jäseniä tai sen henkilökuntaa. Menettelyn voidaan katsoa olevan tarkoituksenmukaista lähinnä vaalikuorten mahdollisen suuren määrän takia ja jottei keskusvaalilautakunnan työskentely perjantaina ennen vaalipäivää pitkity.
Lisätietoja: kaupunginlakimies Päivi Sandås, puh. 020 615 8212, paivi.sandas(at)kouvola.fi
Puheenjohtajan ehdotus:
Keskusvaalilautakunta päättää, että vuoden 2024 presidentinvaalissa (ensimmäisessä ja mahdollisessa toisessa) kirjeäänestyksen vaalikuoren avaus, lippujen leimaaminen ja niiden sulkeminen ennakkoäänestyksen vaalikuoreen voidaan suorittaa keskusvaalilautakunnan sihteerin ja vähintään kolmen muun samanaikaisesti paikalla olevan keskusvaalilautakunnassa työskentelevän henkilön toimesta.
Keskusvaalilautakunnan päätös:
Keskusvaalilautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
____________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |