RSS-linkki
Kokousasiat:http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 45
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Tiedottaminen vuoden 2024 presidentin vaalin vaalipäivästä ja äänestysalueiden äänestyspaikoista
5104/00.00.00.02/2023
Keskusvaalilautakunta 11.12.2023 § 45
Valmistelija: kaupunginlakimies Päivi Sandås, puh. 020 615 8212, paivi.sandas(at)kouvola.fi
Vaalilain 67.1 §:n mukaisesti vaalipäivän äänestys toimitetaan yhtäaikaisesti jokaisessa kunnassa äänestysalueittain. Vaalipäivänä äänioikeutettu saa äänestää vain siinä äänestysalueessa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin hänen kohdalleen. Vuoden presidentinvaalin vaalipäivä on 28.1.2024. Mikäli presidentinvaalissa toimitetaan toinen vaali (toinen kierros), sen vaalipäivä on 11.2.2024. Kaupunginhallitus on päättänyt 16.10.2023 § 248 vuoden 2024 presidentinvaalin varsinaisen vaalipäivän äänestyspaikoista Kouvolan kaupungissa. Vaalipäivän äänestyspaikat on merkitty oikeusministeriön vaalitietojärjestelmän pohjatietojärjestelmään. Äänestyspaikat ovat auki vaalilain mukaan klo 9.00 - 20.00 sunnuntaina vaalipäivänä.
Vaalilain 67.3 §:n mukaan kunnan keskusvaalilautakunnan on saatettava vaalipäivä ja äänestysalueiden äänestyspaikat tiedoksi sillä tavalla kuin kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi. Kuntalain 108 §:n mukaisesti kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi julkaisemalla ne yleisessä tietoverkossa, sekä tarpeen vaatiessa muulla kunnan päättämällä tavalla. Ilmoitusten on oltava yleisessä tietoverkossa 14 vuorokautta, jollei asian luonteesta muuta johdu. Muina tapoina voidaan pitää esimerkiksi ilmoitusten julkaisemista kunnan valitsemissa ilmoituslehdissä.
Liitteenä kuulutus äänestyspaikoista vaalipäivinä.
Lisätietoja: kaupunginlakimies Päivi Sandås, puh. 020 615 8212, paivi.sandas(at)kouvola.fi
Puheenjohtajan ehdotus:
Keskusvaalilautakunta päättää, että vuoden 2024 presidentinvaalin vaalipäivästä (ja mahdollisesta toisesta vaalipäivästä) ja äänestysalueiden äänestyspaikoista ilmoitetaan liitteen mukaisesti yleisessä tietoverkossa ja KS keskiviikko -lehdessä.
Keskusvaalilautakunnan päätös:
Keskusvaalilautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
____________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |