Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 13.11.2023/Pykälä 96


Valtuustoaloite Kouvolan kaupunginvaltuuston jäsenmäärän vähentämisestä kuntalain mukaiseen minimiin sekä muiden toimielinten jäsenmäärän tarkastamisesta ja mahdollisesta vähentämisestä

6194/00.05.00/2023

 

Kaupunginvaltuusto 13.11.2023 § 96

   

Puheenjohtaja Paula Werning esitteli valtuutettujen Jarmo Uuttalan, Janne Patjaksen, Aimo Rautiaisen, Anni Villikan ja Janne Pahkalan jättämän seuraavan valtuustoaloitteen:

"Kouvolan asukasluku on vähentynyt noin kymmenellä tuhannella vuodesta 2009, jolloin Kouvola uutena kuntana aloitti toimintansa.  Uuden kunnan aloittaessa valtuuston jäsenmääräksi päätettiin nykyinen 59 valtuutettua.

Koska kaupunkimme asukasmäärä on vähentynyt merkittävästi ja tulee ennusteiden mukaan vähenemään edelleen, esitän että valtuuston jäsenmäärä muutetaan kuntalain mukaiseen minimiin 51 valtuutettua seuraavan valtuustokauden alusta lähtien.

Valtuuston jäsenmäärän vähentäminen osaltaan tukee Kouvolan kaupungin tavoittelemaa henkilöstökulujen vähentämistä, organisaation keventämistä ja talouden sopeuttamista.

Esitän myös samalla perusteella muiden kaupungin toimielimien jäsenmäärän tarkastamista ja mahdollista vähentämistä."

Kaupunginvaltuuston päätös:

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen valmisteltavaksi.

___________