Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginvaltuusto
Pöytäkirja 09.10.2023/Pykälä 66


Regina-säätiön sääntöjen ajanmukaistaminen

4981/00.04.02/2023

 

Kaupunginhallitus 25.09.2023 § 215

 

Valmistelija: apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell, puh. 020 615 9333, tuukka.forsell(at)kouvola.fi

Regina säätiö sr on Patentti- ja rekisterihallituksen suosituksesta päivittämässä omat sääntönsä ajanmukaisemmiksi voimassa olevan säätiölain mukaan ja lähestyy samalla Kouvolan kaupunkia.

Regina säätiön nykyisin voimassa olevien sääntöjen 4 §:n mukaan säätiön johtokuntaan valitaan muun muassa säätiön toiminta-alueelta kotoisin oleva maanviljelijä, jonka jäsenyyden henkilövaihdoksen yhteydessä kaupunginvaltuusto vahvistaa.

Kouvolan kaupunki on vuonna 2017 ilmoittanut Regina säätiön hallitukselle, että se olisi valmis luopumaan oikeudesta vahvistaa maanviljelijäjäsenen valinta.

PRH:lle lähetettävän sääntöjen ajanmukaistamisen yhteyteen Regina säätiön hallituksen puheenjohtaja pyytää nyt Kouvolan kaupunkia päivittämään ja täsmentämään ilmoitusta, että kaupunki luopuu oikeudesta vahvistaa maanviljelijäjäsenen valinta.

Lisätietoja: apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell, puh. 020 615 9333, tuukka.forsell(at)kouvola.fi ja kehittämispäällikkö Karoliina Kanerva, puh. 020 615 7124, karoliina.kanerva(at)kouvola.fi

Apulaiskaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättää luopua oikeudesta vahvistaa Regina säätiön sr maanviljelijäjäsenen valinta.

Kaupunginhallituksen päätös:

Kaupunginhallitus päätti ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto päättää luopua oikeudesta vahvistaa Regina säätiön sr maanviljelijäjäsenen valinta.

____________

 

Kaupunginvaltuusto 09.10.2023 § 66

   

 

Kaupunginhallituksen ehdotus:

Kaupunginvaltuusto päättää luopua oikeudesta vahvistaa Regina säätiön sr maanviljelijäjäsenen valinta.

Kaupunginvaltuuston päätös:

Kaupunginvaltuusto hyväksyi päätösehdotuksen.

____________