Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 22.11.2023/Pykälä 84


Vastaus valtuustoaloitteeseen perhepäivähoidon kustannuskorvauksen tarkistamiseksi

5716/00.05.00/2023

 

Kaupunginvaltuusto 04.09.2023 § 62

 

Puheenjohtaja Paula Werning esitteli valtuutettujen Mika Bymanin, Johanna Pyötsiän, Timo Lehmusmetsän, Laila Uljaan ja Tiina Hämäläisen jättämän seuraavan valtuustoaloitteen:

"Kouvolassa, kuten myös muualla Suomessa, perhepäivähoidon osuus koko varhaiskasvatuksessa on ollut laskeva. Tämä siitä huolimatta, että kysyntää tälle varhaiskasvatusmuodolle olisi.

Tällä hetkellä Kouvolan kaupungin maksama kustannuskorvaus / lapsi on päivässä 5,20€, jonka tulisi kattaa ruoka, paperit, sähkö, vesi, pesuaineet yms. Nykyisillä hintatasoilla tämä korvaus ei kata syntyviä kustannuksia, ja tämä seikka yhdistettynä perhepäivähoitajan pieneen palkkaan aiheuttaa sen, että yhä useampi alaa harkitseva ei lähde perhepäivähoitajan uralle.

Kuntaliitolla on vähimmäissuositukset maksettavasta kustannuskorvauksesta, mutta jokainen kunta voi maksaa myös tätä enemmän.

Jotta kouvolalaisilla perheillä olisi valinnanvapautta varhaiskasvatusmuotojen kanssa, niin ehdottoman tärkeää olisi, että meillä on tarpeeksi perhepäivähoitajia. Esitän, että kustannuskorvausta nostettaisiin kohtuullisesti ylöspäin, jotta korvaus kattaisi todelliset menot ja perhepäivähoitajia saataisiin rekrytoitua tarpeeksi. Perhepäivähoito on kustannustehokas varhaiskasvatuksen muoto ja se on myös vaivaton, koska ei vaadi kaupungilta omia tiloja.

Työnantajan, eli tässä tapauksessa Kouvolan kaupungin, tulee kantaa vastuunsa, jotta ala koetaan houkuttelevaksi ja kouvolalaisilla perheillä olisi mahdollisuus valita perhepäivähoito myös tulevaisuudessa. Tyytyväinen, riittävä ja hyvinvoiva henkilöstö on paras tae tälle."

Kaupunginvaltuuston päätös:

Kaupunginvaltuusto päätti lähettää aloitteen kaupunginhallituksen val-misteltavaksi.

___________

 

Kasvatus- ja opetuslautakunta 22.11.2023 § 84

   

Valmistelija: varhaiskasvatuspäällikkö Helena Kuusisto, puh. 020 615 7224, helena.kuusisto(at)kouvola.fi

Kouvolassa on noudatettu Kuntaliiton suosituksia kustannuskorvauksista. Kustannuskorvaussuosituksiin on tulossa indeksikorotukset vuoden 2024 alusta alkaen.

Kouvolassa on tehty muita toimenpiteitä, joilla perhepäivähoito varhais-kasvatuspalveluna on saatu säilytettyä ja perhepäivähoitajien määrä va-kiinnutettua. Perhepäivähoitajien palkkahinnoittelun vaativuustekijöissä on huomioitu myös alle kaksivuotiaiden lasten määrä perhepäivähoito-ryhmässä sekä ryhmässä olevienlasten erityisen tuen tarve.  Lisäksi perhepäivähoito palveluna on tasavertainen kehittämistyössä ja johtamisen ratkaisuissa verrattuna muihin varhaiskasvatuspalveluihin. Tästä esimerkkinä perhepäivähoidolle suunnattu oma erityisopettaja sekä järjestetty mahdollisuus perhepäivähoidon erityisammattitutkinnon tai lasten ohjaajan suorittamiseen oppisopimuksella.

Kokoaikaisen varhaiskasvatuksen kustannukset perhepäivähoidossa ovat 1386 e/kk, kun päiväkotihoidossa 1131 e/kk yli kolmivuotiaiden ja 1858 e/kk alle kolmivuotiaiden osalta.

Tällä hetkellä omassa kodissaan työskenteleviä perhepäivähoitajia on 30. Perhepäivähoitajien määrän vähenemiseen vaikuttaa voimakkaimmin hoitajien eläköityminen. Olemme saaneet vuosien 2022-2023 aikana työsuhteeseen neljä uutta perhepäivähoitajaa.

Kuntaliitto antaa vuosittain suosituksen kunnallisen perhepäivähoidon kustannuskorvauksista. Kustannuskorvaussuosituksessa perusteena käytetään elintarvikekustannusten osalta kuluttajahintaindeksin ravinto-ryhmän alaindeksin ja muiden kustannusten osalta kuluttajahintaindeksin muutosta. Suositusta tarkistetaan kalenterivuosittain käyttäen laskennan perusteena viimeisimpiä käytettävissä olevia indeksejä ja suositusvuoden arvioitua ao. kustannusten muutosta. Kuntaliitto julkaisee kustannuskorvaussuositukset kunkin vuoden lopussa. Kuntaliitto toimii suositusta tehdessään yhteistyössä KT Kuntatyönantajien ja Julkisen alan unioni JAU ry:n kanssa.

Kuntaliitto on poikkeuksellisesti korjannut suositusta elokuussa 2022 hintojen voimakkaasta muutoksesta johtuvista syistä. Suositus on annettu alkaen heinäkuu 2022 alkaen. Kustannuskorvaukset maksettiin tällöin myös Kouvolassa tämän suosituksen mukaisesti. Lisäksi Kouvolassa on maksettu paikallisesti lisäkorvausta hygieniatuotteiden hankinnasta koronaepidemiasta johtuvien vaatimusten vuoksi.

Perhepäivähoitoa tullaan kehittämään edelleen tavoitteena, että perhe-päivähoitajien määrä ja perhepäivähoito palveluvaihtoehtona säilyisi Kouvolassa. Kaupungin taloudellisessa tilanteessa ei ole resurssia korottaa perhepäivähoitajien kustannuskorvausta Kuntaliiton suosituksia korkeammaksi.

Lisätietoja: varhaiskasvatuspäällikkö Helena Kuusisto, puh. 020 615 7224, helena.kuusisto(at)kouvola.fi

Sivistysjohtajan ehdotus:

Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää antaa valtuustoaloitteeseen selostusosan mukaisen vastauksen asian käsittelystä kasvatus- ja opetuslautakunnassa.

Kasvatus- ja opetuslautakunnan päätös:

Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.

Kasvatus- ja opetuslautakunta myönsi asiakasvastaava Satu Hyytiälle läsnäolo- ja puheoikeuden. Hän oli asiantuntijana läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana.

____________