Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 11.12.2023/Pykälä 314


Valtuuston kokouksen 13.11.2023 päätösten toimeenpano

 

 

Kaupunginhallitus 11.12.2023 § 314

   

Valmistelija: vs. hallintojohtaja Jussi Stoor, puh. 020 615 6594, jussi.stoor(at)kouvola.fi

Kuntalain 39 §:n mukaan kaupunginhallitus vastaa valtuuston päätösten täytäntöönpanosta ja laillisuusvalvonnasta. Päätökset voidaan panna täytäntöön ennen kuin ne ovat saanut lainvoiman, mutta täytäntöönpanoon ei kuitenkaan saa ryhtyä, jos oikaisuvaatimus tai valitus käy täytäntöönpanon johdosta hyödyttömäksi taikka jos oikaisuvaatimuksen käsittelevä toimielin tai valitusviranomainen kieltää täytäntöönpanon (143 §).

Jos kunnanhallitus katsoo, että valtuuston päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä taikka että valtuusto on ylittänyt toimivaltansa tai että päätös on muuten lainvastainen, kunnanhallituksen on jätettävä päätös täytäntöön panematta, ja tällöin asia on viipymättä saatettava valtuuston uudelleen käsiteltäväksi (Kuntalaki 96 §).

Lisätietoja: vs. hallintojohtaja Jussi Stoor, puh. 020 615 6594, jussi.stoor(at)kouvola.fi

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallitus toteaa, etteivät kaupunginvaltuuston kokouksessaan 13.11.2023 tekemät päätökset ole syntyneet virheellisessä järjestyksessä, mene valtuuston toimivallan yli tai muutenkaan ole lainvastaisia ja hyväksyy päätösten täytäntöönpanon.

Kaupunginhallituksen päätös:

Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

____________