Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 06.11.2023/Pykälä 279



Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulun yhteistyösopimus elintarviketekniikka

798/02.05.01.02/2022

 

Kaupunginhallitus 06.11.2023 § 279

   

Valmistelija: apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell, puh. 020 615 9333, tuukka.forsell(at)kouvola.fi

Kuntalain 7 luku 37 §:n mukaan "Kunnassa on oltava kuntastrategia, jossa valtuusto päättää kunnan toiminnan ja talouden pitkän aikavälin tavoitteista". Kuntalain 7 luku 39 §:n mukaan "Kunnan toimintaa johdetaan valtuuston hyväksymän kuntastrategian mukaisesti. Kunnanhallitus johtaa kunnan toimintaa, hallintoa ja taloutta." Kuntalain 7 luku 38 § 3 kohta mukaan "Kunnanhallituksen tulee: valvoa kunnan etua ja, jollei hallintosäännössä toisin määrätä, edustaa kuntaa ja käyttää sen puhevaltaa." Kouvolan kaupungin hallintosäännössä toimivaltaa sopimusten hyväksymiseen ei ole delegoitu millekään toimielimelle, jolloin päätösvalta on kuntalain mukaisesti kaupunginhallituksella valtuuston päättäessä pitkän aikavälin strategisista tavoitteista.

Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu Oy (Xamk) on toimittanut kaupungille 23.3.2022 rahoitushakemuksen uuden Insinööri (AMK), elintarviketekniikka -koulutuksen toteutukseen. Kouvolan kaupunginhallitus 11.4.2022 § 110 on päättynyt osaltaan mahdollistaa koulutuksen käynnistämisen syksyllä 2023 ja osallistua koulutuksen toteutukseen neljän vuoden ajan yhteensä 400 000 eurolla alkaen syksystä 2023. Summa maksetaan vuosittain seuraavasti:

  • 2023 syksyllä 50 000 euroa
  • 2024-2026 vuosittain 100 000 euroa
  • 2027 keväällä 50 000 euroa

Elintarviketekniikan koulutuksen rahoituksesta Xamk:n ja Kouvolan kaupungin välillä on laadittu sopimus, jossa sovitaan Kouvolan kaupungin rahallisesta lahjoituksesta kohdentuen Xamkin Insinööri (AMK), kehittyvä elintarviketekniikka, koulutukseen. Tutkintoon johtava koulutus järjestetään Kouvolan kampuksella päiväopintoina. Tutkinnon laajuus on 240 opintopistettä ja kesto neljä vuotta.

Elintarviketekniikan uusi insinöörikoulutus tukee Pohjois-Kymenlaakson elintarvikealan kehitystä sekä huoltovarmuuden ja omavaraisuusasteen nostamista.

Elintarviketekniikan -koulutuksen sopimuksen valmistelun yhteydessä on päivitetty myös Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Kouvolan kaupungin yhteistyösopimus.

Yhteistyösopimus elintarviketekniikka on liitteenä.

Lisätietoja: apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell, puh. 020 615 9333, tuukka.forsell(at)kouvola.fi

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan Kouvolan kaupungin ja Xamk:n välisen elintarviketekniikan yhteistyösopimuksen ehdolla, että kaupunginvaltuusto hyväksyy sopimuksen mukaisen 100 000 euron vuotuisen määrärahan vuoden 2024 talousarvioon ja vuosien 2024-2027 taloussuunnitelmaan. Vuoden 2023 osalta määräraha, 50 000 euroa, on konsernipalvelujen talousarviossa huomioituna.

Kaupunginhallituksen päätös:

Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

Jäsen Jenni Aikio poistui kokouksesta asian käsittelyn ajaksi (osallisuusjäävi).

____________