Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 28.08.2023/Pykälä 194


Eron myöntäminen varavaltuutetun tehtävästä

4613/00.00.01.03/2023

 

Kaupunginhallitus 28.08.2023 § 194

   

Valmistelija: vs. hallintojohtaja Jussi Stoor, puh. 020 615 6594,       jussi.stoor(at)kouvola.fi

Kuntalain 70 §:n 3 momentissa säädetään, että luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.

Markus Vertanen on kirjaamoon 17.4.2023 saapuneella ilmoituksella pyytänyt eroa valtuuston varajäsenen luottamustehtävästä. Eroamisen syynä on kotikunnan muutos.

Kesken toimikautta avoimeksi tulleeseen luottamustoimeen on valittava jäljellä olevaksi toimikaudeksi uusi luottamushenkilö (kuntalaki 79 § 1 mom.).

Jos valtuuston toimikauden aikana varavaltuutettujen määrä jää vajaaksi, kunnan keskusvaalilautakunnan on valtuuston puheenjohtajan pyynnöstä määrättävä uusia varavaltuutettuja kuntalain 17 §:n mukaisesti (vaalilaki 93 §).

Lisätietoja: kaupunginlakimies Päivi Sandås, puh. 020 615 8212, paivi.sandas(at)kouvola.fi

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallitus ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto myöntää Markus Vertaselle eron varavaltuutetun luottamustehtävästä.

Kaupunginjohtajan muutettu päätösehdotus:

Kaupunginhallitus päättää

  1. ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto myöntää Markus Vertaselle eron varavaltuutetun luottamustehtävästä ja
  2. pyytää valtuuston puheenjohtajaa pyytämään keskusvaalilautakuntaa kutsumaan uuden varavaltuutetun Markus Vertasen tilalle.

Kaupunginhallituksen päätös:

Kaupunginhallitus päätti

  1. ehdottaa kaupunginvaltuustolle, että kaupunginvaltuusto myöntää Markus Vertaselle eron varavaltuutetun luottamustehtävästä ja
  2. pyytää valtuuston puheenjohtajaa pyytämään keskusvaalilautakuntaa kutsumaan uuden varavaltuutetun Markus Vertasen tilalle.

____________