RSS-linkki
Kokousasiat:http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 06.04.2023/Pykälä 35
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |
Osallisuus keskustelu
Nuva 06.04.2023 § 35
Nuorisovaltuuston hallitus on huolestunut nuorisovaltuuston vaikuttavuudesta ja osallisuudesta päätännänteossa. Nuorisovaltuuston vaikuttavuuteen vaikuttaa osallisuus, kannanotot ja läsnäolojen määrä.
Puheenjohtajan ehdotus:
Keskustellaan nuorisovaltuuston kehityskohteista ja tavoista, joilla osallistuneisuutta saadaan lisättyä.
Nuorisovaltuuston päätös:
Keskusteltiin nuorisovaltuuston kehityskohteista ja tavoista, joilla osallistuneisuutta saadaan lisättyä.
Kehityskohteet:
-Workshop joka kehittäisi ryhmähenkeä ja osallisuutta.
-Kevyttä virkistäytymistä ryhmähengen nostamiseksi ennen kesää.
-Mainostusta nuorisovaltuuston toiminnasta. lisää näkyvyyttä somessa ja mediassa yms.
-Kaakkois-Suomen piirin järjestämä seminaari nuorisovaltuustossa toimimisesta.
-Nuorisofoorumi edistääkseen nuorisovaltuuston ja nuorten yhteyttä.
-Oskar Mannelin kertoi oman alueen toiminnasta ja antoi suuntaa antavia ohjeita nuorisovaltuuston toimintaan.
Jalkautuminen kouluille ja nuorten luo kertomaan nuorisovaltuustosta.
-Veikko Rantala ehdotti työryhmän perustamista nuorten foorumista ja jalkautumisesta. Ehdotus sai kannatusta 8 nuorisovaltuutetulta.
Perustetaan Nuorisofoorumille työryhmä
Jesse Perälä poistui ajassa 18.58
____________
Edellinen asia | Seuraava asia | Kokousasia PDF-muodossa |