Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto
Pöytäkirja 18.04.2023/Pykälä 39


Liite 17 Kouvola Vesi Oy:n voimassa oleva yhtiöjärjestys_elja18042023

Kouvolan Vesi Oy:n yhtiöjärjestyksen muuttaminen

4577/00.00.02.01/2023

 

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto 18.04.2023 § 39

   

Valmistelija: kehittämispäällikkö Karoliina Kanerva, puh. 020 615 7124, karoliina.kanerva(at)kouvola.fi

Kouvolan Vesi Oy on Kouvolan kaupungin kokonaan omistama tytäryhtiö. Osakeyhtiölain mukaan yhtiöjärjestyksen muuttamisesta päättää aina yhtiökokous.

Kouvolan kaupungin 1.1.2023 voimaan tulleen hallintosäännön 19 §:n mukaan kaupunginhallituksen elinvoimajaosto nimeää yhtiökokous-edustajat ja antaa heille omistajaohjauksen edellyttämät toimintaohjeet.

Hallintosäännön 22 §:n mukaan kaupunginhallituksen elinvoimajaosto päättää vaatimuksen tekemisestä ylimääräisen yhtiökokouksen tai vas-taavan koollekutsumisesta.

Kouvolan Vesi Oy:n yhtiöjärjestykseen esitetään seuraavia muutoksia: poistettavat kohdat merkitty yliviivaamalla ja lisättävät uudet kohdat kursiivilla ja lihavoituna.

2 YHTIÖN TOIMIALA

Vesihuolto: Yhtiö huolehtii vesihuoltolain mukaisesti toiminta-alueellaan vesihuollosta yhdyskuntakehityksen tarpeita vastaavasti. Yhtiö voi tuottaa vesihuoltopalveluita muille kunnille ja niiden asukkaille, vesihuolto-osuuskunnille ja -yhtiöille sekä elinkeinotoiminnalle. Yhtiö hoitaa veden hankintaa ja - jakelua sekä viemärivesien johtamista, käsittelyä sekä suorittaa niihin liittyviä toimintoja sekä niitä tukevia palveluita. Yhtiö omistaa, hallitsee, rakentaa ja vuokraa vesihuoltoliiketoimintaan liittyvää verkko-omaisuutta, laitteita, kalustoa ja tarvikkeita. Yhtiön toimialaan kuuluu veden käyttöön ja jätevesien käsittelyyn liittyvä tutkimus- ja kehittämistoiminta. Vesihuoltopalvelut käsittävät veden hankinnan ja jakelun, jätevesien johtamisen ja käsittelyn sekä em. toimintojen suunnittelu- ja rakennuttamistehtävät, yllä-, käyttö- ja kunnossapidon sekä muut vesihuoltoliiketoimintaan kuuluvat toiminnot ja palvelut. Yhtiö voi myydä toiminnassaan syntyviä tuotteita sellaisenaan tai jatkojalostettavaksi. Biokaasun tuotanto: Yhtiö voi vastaanottaa, käsitellä ja jalostaa yhdyskuntalietteitä ja biojätteitä. Yhtiö voi tuottaa biokaasua, biokaasusta valmistettuja polttoaineita, sähköä lämpöä sekä hyödyntää biokaasun tuotannon yhteydessä syntyvää jäännöstä sekä harjoittaa näihin liittyvää liiketoimintaa. Yhtiö voi omistaa biokaasun tuotantolaitoksia. Hulevesien viemäröinnin järjestäminen: Yhtiö voi huolehtia huleveden viemäröintialueella huleveden viemäröinnistä yhdyskuntakehityksen tarpeita vastaavasti. Yhtiö ja kunta sopivat huleveden käsittelyn periaatteista yhteisesti sopimalla.  Muu toiminta: Yhtiö voi harjoittaa liiketoimintaansa tytär- ja osakkuusyhtiöissä sekä omistaa muuta toimialansa edellyttämää osakeomaisuutta tai muuta omaisuutta. Yhtiö voi omistaa, hankkia ja luovuttaa kiinteistöjä ja arvopapereita sekä käydä arvopaperikauppaa

4 HALLITUS

Yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiön hallitukseen kuuluu vähintään kolme (3) ja enintään seitsemän (7)  kahdeksan (8) jäsentä.

 

Kouvola Vesi Oy:n voimassa oleva yhtiöjärjestys on liitteenä.

Lisätietoja: apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell, puh. 020 615 9333, tuukka.forsell(at)kouvola.fi ja kehittämispäällikkö Karoliina Kanerva, puh. 020 615 7124, karoliina.kanerva(at)kouvola.fi

Apulaiskaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto päättää, että Kouvolan Vesi Oy:n yhtiöjärjestystä muutetaan siten, että poistetaan sana muille lauseesta: Yhtiö voi tuottaa vesihuoltopalveluita muille kunnille ja niiden asukkaille, vesihuolto-osuuskunnille ja -yhtiöille sekä elinkeinotoiminnalle.

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto päättää, että Kouvolan Vesi Oy:n yhtiöjärjestystä muutetaan siten, että poistetaan seuraavat lauseet: Biokaasun tuotanto: Yhtiö voi vastaanottaa, käsitellä ja jalostaa yhdyskuntalietteitä ja biojätteitä. Yhtiö voi tuottaa biokaasua, biokaasusta valmistettuja polttoaineita, sähköä lämpöä sekä hyödyntää biokaasun tuotannon yhteydessä syntyvää jäännöstä sekä harjoittaa näihin liittyvää liiketoimintaa. Yhtiö voi omistaa biokaasun tuotantolaitoksia.

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto päättää, että Kouvolan Vesi Oy:n yhtiöjärjestystä muutetaan siten, että lisätään seuraavat lauseet: Hulevesien viemäröinnin järjestäminen: Yhtiö voi huolehtia huleveden viemäröintialueella huleveden viemäröinnistä yhdyskuntakehityksen tarpeita vastaavasti. Yhtiö ja kunta sopivat huleveden käsittelyn periaatteista yhteisesti sopimalla.

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto päättää, että Kouvolan Vesi Oy:n yhtiöjärjestystä muutetaan siten, että yhtiöllä on hallitus, johon kuuluu vähintään kolme (3) ja enintään kahdeksan (8) jäsentä.

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto päättää tehdä vaatimuksen Kou-volan Vesi Oy:n ylimääräisen yhtiökokouksen koolle kutsumisesta yhtiöjärjestyksen muuttamiseksi.

Kaupunginhallituksen elinvoimajaoston päätös:

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto hyväksyi päätösehdotuksen.

_____________