Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kylien neuvottelukunta
Muistio 16.03.2023/Asianro 13


Kylien neuvottelukunta 15 vuotta 2024

4278/14.03.07/2023

 

Kyliennk 16.03.2023 § 13

   

Kylien neuvottelukunnan perustamisesta tulee kuluneeksi ensi vuonna 15 vuotta. Kaupunginhallitus perusti neuvottelukunnan maaseutulautakunnan esityksestä 9.2.2009 § 88. Samalla hallitus nimesi neuvottelukuntaan edustajikseen kolme jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen. Kevään 2009 aikana kylät nimesivät neuvottelukuntaan 63 jäsentä ja kylien neuvottelukunnan ensimmäinen kokous pidettiin 25.6.2009. Juhlavuoden kunniaksi työvaliokunnassa nousi esille ajatus järjestää kylien somekampanja, jossa kaupungin sosiaalisen median sivuilla esiteltäisiin yksi kouvolalainen kylä viikossa.

Lisätietoja: Henna Pekala, puh. 0206158669, henna.pekala(a)kouvola.fi

Puheenjohtajan ehdotus:

kylien neuvottelukunta järjestää somekampanjan ja neuvottelukunnan jäsenet aloittavat omien kyliensä osalta esittelyjen suunnittelun? Ensimmäisen ryhmän aineistot pitää olla toimitettuna lokakuun loppuun mennessä sihteerille.

Kylie neuvottelukunnan päätös:

Päätettiin perustaa työryhmä selvittämään asiaa.