Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto
Pöytäkirja 24.01.2023/Pykälä 7



Kouvolan Ydinkeskustan ry:n palvelusopimus vuodelle 2023

3790/00.04.02/2023

 

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto 24.01.2023 § 7

   

Valmistelija: apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell, puh. 020 615 9333, tuukka.forsell(at)kouvola.fi

Kouvolan kaupunki on tehnyt sopimuspohjaista yhteistyötä elinvoimaisen ja viihtyisän kaupunkikeskustan ylläpitämisestä ja kehittämisestä Kouvolan Ydinkeskusta ry:n kanssa.

Yhteistyösopimuksen mukainen toiminta kohdistuu kaupunkikeskustaan erillisellä teknisen lautakunnan päätöksellä määritetyille alueille. Tekninen lautakunta voi uudella erillisellä päätöksellä päivittää tämän palvelusopimuksen aluerajoituksia ja hallinnan periaatteita. Yhteistyösopimuksen mukainen toiminta perustuu vuosittaiseen toimintasuunnitelmaan sekä yhteistyösopimukseen kirjattuihin sopijaosapuolten oikeuksiin ja velvoitteisiin.

Tekninen lautakunta on luovuttanut päätöksellään 26.02.2019 § 35 Kouvolan Ydinkeskusta ry:lle liitteenä numero 2 olevassa aluekartassa mainitut alueet edelleen luovutettavaksi kaupallisiin tarkoituksiin toistaiseksi, kaupunginhallituksen konsernijaoston (nyk. elinvoimajaoston) tarkemmin määrittelemällä tavalla. Tämä valtuutus päättyy, jos konsernijaosto tai muu kaupungin asianomaista päätösvaltaa käyttävä toimielin päättää olla jatkamatta Kouvolan Ydinkeskusta ry:n yhteistyösopimusta, tai sopimuksen sisältö teknisen lautakunnan päätösvallassa olevien asioiden osalta oleellisesti muuttuu.

Tekninen lautakunta on luovuttanut samalla Kouvolan Ydinkeskusta ry:lle oikeuden periä kohtuullista vuokraa alueiden lyhytaikaisesta, kausiluontoisesta tai tilapäisestä käytöstä mainitun sopimuksen mukaisiin tarkoituksiin. Korvausta ei kuitenkaan oikeuteta perimään pienimuotoisista kansalaistapahtumista tai yleishyödyllisestä toiminnasta. Yleishyödylliseksi toiminnaksi luetaan esim. joulupatakeräykset, yleishyödyllisten yhdistysten sekä poliittinen tai muu taloudellista tuottoa tavoittelematon kaikille avoin toiminta.

Elinvoiman talousarviossa on vuodelle 2023 tehty 50.000 euron varaus Kouvolan Ydinkeskusta ry:lle maksettavasta korvauksesta yhteistyösopimuksen mukaiseen toimintaan.

Yhteistyösopimusluonnos, aluekartta ja vuoden 2023 tapahtumat ovat liitteenä.

Apulaiskaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto hyväksyy vuotta 2023 koskevan yhteistyösopimuksen Kouvolan Ydinkeskusta ry:n kanssa allekirjoitettavaksi liitteenä olevan yhteistyösopimusluonnoksen mukaisena sekä oikeuttaa apulaiskaupunginjohtajan tekemään tarvittaessa teknisiä muutoksia sopimukseen.

Kaupunginhallituksen elinvoimajaoston päätös:

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto hyväksyi päätösehdotuksen.

____________