Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto
Pöytäkirja 24.01.2023/Pykälä 5



Lappeenrannan-Lahden teknillinen yliopisto, LUT University, Kouvolan yksikkö (LUT-Kouvola) yhteistyö- ja rahoitussopimuksen mukainen raportointi 1-12/2022

1942/00.04.02/2022

 

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto 24.01.2023 § 5

   

Valmistelija: apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell, puh. 020 615 9333, tuukka.forsell(at)kouvola.fi

Kaupunginhallitus on 16.12.2019 (§435) hyväksynyt yhteistyö- ja rahoitussopimuksen Lappeenrannan-Lahden teknillisen yliopiston kanssa 1.1.2020 alkaen. Sopimuksessa on sovittu kaupungin strategisten tavoitteiden toteutumisesta yhteistyössä. LUT toimii Kouvolan talousalueella koulutuksen ja yritysten kilpailukyvyn edistäjänä.

LUT Kouvolan yksikkö raportoi suorittamistaan tehtävistä ja toimintasuunnitelman tavoitteiden toteutumisesta kaksi kertaa vuodessa. Vuosikatsauksen 2022 julkinen esittelymateriaali on liitteenä. Yksityiskohtaisempi vuosikatsaus ovat oheismateriaalina. Yksityiskohdat kuvaavat käynnistyneen maisteriohjelman tunnuslukuja, työn alla olevia tutkimushankkeita, seminaareja, tutkijatapaamisia, toimintaa kansainvälisessä tutkijaverkostossa, vuoden 2022 julkaisuja, ja palkintoja.

Toimintasuunnittelua toteutetaan yhteistyösopimuksen mukaan vuosittain kaupungin kanssa. Keskusteluissa painotetaan toiminnan ja sen seurannan vaikuttavuutta kaupunkistrategian toteutumiseen. LUT Kouvolan toimintasuunnitelma vuodelle 2023 sekä yrityksille tarjolla olevat kilpailukykyä edistävät toiminnot on esitetty liitteissä.

Lisätietoja: apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell, puh. 020 615 9333, tuukka.forsell(at)kouvola.fi ja kehittämispäällikkö Katariina Valtonen, p. 020 6157033, katariina.valtonen(at)kouvola.fi

Apulaiskaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto merkitsee LUT Kouvolan yksikön vuosikatsauksen 1-12/2022 tiedoksi.

Vuotuinen toimintasuunnitelma 2023 ja yrityksille tarjolla olevat osaamisen ja kilpailukyvyn edistämisen yhteistyömuodot esitetään kaupunginhallitukselle tiedoksi.

Kaupunginhallituksen elinvoimajaoston päätös:

Kaupunginhallituksen elinvoimajaosto hyväksyi päätösehdotuksen.

____________