RSS-linkki
Kokousasiat:http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 15.03.2023/Pykälä 17
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
4288/12.03.00/2023
Kasvatus- ja opetuslautakunta 15.03.2023 § 17
Valmistelija: kulttuuripäällikkö Elina Koivisto, puh. 020 615 8454, eli-na.koivisto(at)kouvola.fi
Liikunta- ja kulttuuri -palvelut pyytää opetus- kasvatuslautakunnan lausuntoa Kouvolan kulttuuriohjelmasta 2023-2023:
Kouvolan kaupungin liikunta- ja kulttuurilautakunta päätti (9.12.2021, § 114), että Kouvolassa lähdetään tekemään kulttuuriohjelmaa. Ohjelman valmistelu on edennyt ja se on menossa päätöksentekoon huhtikuussa liikunta- ja kulttuurilautakuntaan. Työtä on tehty lautakunnan nimeämän ohjausryhmän (25.8.2022, § 61) johdolla. Asiantuntija-apua ohjelman tekoon on hankittu luovan alan yrittäjä Piia Kleimolalta.
Kulttuuriohjelma tukee uuden kaupunkistrategian tavoitteiden toteuttamista, ohjaa kulttuurin toiminnallisten tavoitteiden ja toimenpiteiden asettamista sekä investointien priorisointia tulevissa talousarvioissa. Kulttuuriohjelman tavoitteena on hahmottaa Kouvolan kaupungin kulttuurin tulevaisuuskuvaa ja löytää yhteinen suunta sille, miten ja millainen kulttuurikaupunki Kouvola on. Ohjelman teossa on osallistettu laajasti kuntalaisia. Kaupunkistrategian keskeinen kasvukärki ovat lapset ja nuoret, joiden huomioiminen on myös esillä kulttuuriohjelmassa.
Kulttuuriohjelmaa esitellään opetus- ja kasvatuslautakunnalle 15.3.2023 kokouksessa. Oheismateriaalina dia-aineisto kulttuuriohjelmasta.
Lisätietoja: kulttuuripäällikkö Elina Koivisto, puh. 020 615 8454, elina.koivisto(at)kouvola.fi, luovan alan yrittäjä Piia Kleimola, piia.kleimola(at)toimintavoima.fi
Sivistysjohtajan ehdotus:
Kasvatus- ja opetuslautakunta käy kokouksessa keskustelun kulttuuriohjelmasta ja antaa siitä oman lausuntonsa.
Kasvatus- ja opetuslautakunnan päätös:
Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
Kasvatus- ja opetuslautakunta myönsi kulttuuripäällikkö Elina Koivistolle ja luovan alan yrittäjä Piia Kleimolalle läsnäolo- ja puheoikeuden. He olivat asiantuntijoina läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana.
____________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |