Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 19.06.2023/Pykälä 164



Kouvolan Asunnot Oy:n lainan lainaehdot koskien kiinteistöä osoitteessa Viialankatu 3

4518/02.05.07/2023

 

Kaupunginhallitus 19.06.2023 § 164

   

Valmistelija: apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell, puh. 020 615 9333, tuukka.forsell(at)kouvola.fi

Kouvolan kaupunginvaltuusto on 08.05.2023 § 26 myöntänyt omavelkaisen takauksen Kouvolan Asunnot Oy:n (myöhemmin yhtiö) enintään 4.600.000 euron suuruiseen lainaan sekä lainan korkoon, viivästyskorkoon, kuluihin ja maksuihin kiinteistön osoitteessa Viialankatu 3. Kaupunginvaltuuston päätös on lainvoimainen 20.6.2023.

Yhtiö ei 8.5.2023 esittänyt lainaehtoja kaupunginvaltuustolle. Hallintosäännön 21 § kohdan 9 mukaan ""kaupunginhallitus päättää kaupungin takaaman lainan ehdoista, ellei kaupunginvaltuusto ole päättänyt niistä takauspäätöksen yhteydessä". Toimivalta asiassa on siten kaupunginhallituksella.

Yhtiö on tehnyt hakemuksen lainaehtojen hyväksymiseksi, liitteenä hakemus. Yhtiö on saanut Kuntarahoitus Oyj:lta lainatarjouksen, jonka keskeisimmät lainaehdot ovat seuraavat:

-          lainan pääoma 4.600.000 euroa

-          laina-aika 30 vuotta, lyhennysvapaa yksi (1) vuosi

-          korko 12 kk Euribor-korko + 0,420 % hinnoittelukatko viiden (5) vuoden välein (korko vahvistetaan kaksi Target-pankkipäivää ennen luoton nostamista)

-          lyhennys tasalyhenteinen kuuden (6) kuukauden välein

-          koron maksu kuuden (6) kuukauden välein

Yhtiön hakemuksen on allekirjoittanut yhtiön toimitusjohtaja. Yhtiön hallitus käsittelee ja päättää kokouksessaan 16.6.2023, mikä lainatarjous hyväksytään ja mitkä ovat lainaehdot. Kaupunginhallituksen päätöksen ehtona tulee olla, että ennen takausasiakirjojen allekirjoitusta yhtiön hallituksen pöytäkirjanote koskien lainaehtoja toimitetaan kaupungille ja että kaupunginvaltuuston päätös 8.5.2023 § 26 on lainvoimainen.

Lisätietoja: kaupunginlakimies Päivi Sandås, puh. 020 615 8212, paivi.sandas(at)kouvola.fi

Kaupunginjohtajan ehdotus kaupunginhallitukselle:

Kaupunginhallitus päättää

  1. hyväksyä Kouvolan Asunnot Oy:n Kuntarahoitus Oyj:lta saaman lainan lainaehdot, jonka keskeisimmät lainaehdot ovat seuraavat:

-          lainan pääoma 4.600.000 euroa

-          laina-aika 30 vuotta, lyhennysvapaa yksi (1) vuosi

-          korko 12 kk Euribor-korko + 0,420 % hinnoittelukatko vii-den (5) vuoden välein (korko vahvistetaan kaksi Target-pankkipäivää ennen luoton nostamista)

-          lyhennys tasalyhenteinen kuuden (6) kuukauden välein

-          koron maksu kuuden (6) kuukauden välein

Takaus käsittää lainan lisäksi lainan koron, viivästyskoron, kulut ja maksut.

Kaupunginhallituksen päätöksen ehtona on, että ennen takausasiakirjojen allekirjoitusta Kouvolan Asunnot Oy:n hallituksen pöytäkirjanote 16.6.2023 koskien lainaehtoja toimitetaan kaupungille ja että kaupunginvaltuuston päätös 8.5.2023 § 26 on lainvoimainen.

  1.  tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa ja se on nähtävillä yleisessä tietoverkossa 20.6.2023 lukien.

Kaupunginhallituksen päätös:

Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

____________