Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.04.2023/Pykälä 104


Eron myöntäminen luottamustehtävistä ja kaupunginhallituksen täydentäminen

4551/00.00.01.03/2023

 

Kaupunginhallitus 24.04.2023 § 104

   

Valmistelija: hallintojohtaja Saara Rahkonen-Rannikko, puh. 020 615 9066, saara.rahkonen-rannikko(at)kouvola.fi

Eron myöntäminen luottamustehtävästä ja vaalikelpoisuus

Kuntalain 70 §:n 3 momentissa säädetään, että luottamustoimesta voi erota pätevästä syystä. Eron myöntämisestä päättää luottamushenkilön valinnut toimielin. Valtuusto myöntää eron valtuutetulle ja varavaltuutetulle.

Kaisa Spies on kirjaamoon 4.4.2023 saapuneella kirjeellä anonut eroa kaupunginhallituksen varajäsenen sekä elinvoimajaoston jäsenen luottamustehtävistä. Eron syyksi Kaisa Spies on ilmoittanut vaalikelpoisuuden menettämisen Kouvolan kaupungin konsernipalveluiden toimialalle sijoittuvan kansainvälisen työn koordinaattorin viran vuoksi.

Vaalikelpoisuuden menettämisestä säädetään kuntalain 78 § 1 momentissa. Jos luottamushenkilö menettää vaalikelpoisuutensa, hänet valinnut toimielin toteaa luottamustoimen päättyneeksi. Valtuutetun osalta päätöksen tekee valtuusto. Päätös pannaan täytäntöön heti.

Edelleen vaalikelpoisuudesta kunnanhallitukseen ja muihin toimielimiin kuin tarkastuslautakuntaan säädetään kuntalain 73-74 §:ssä. Kuntalain 73 §:n mukaisesti vaalikelpoinen kunnanhallitukseen on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, mutta ei kuitenkaan välittömästi kunnanhallituksen alaisena toimiva kunnan palveluksessa oleva henkilö. Tai kunnan palveluksessa oleva henkilö, joka lautakunnan esittelijänä tai muuten vastaa kunnanhallituksen käsiteltäväksi tulevien asioiden valmistelusta.

On katsottava, että eroa pyytäneen kaupunginhallituksen varajäsenen Kaisa Spiesin eroanomus on perusteltu, koska kuntalain 73 §:n mukainen vaalikelpoisuus kaupunginhallitukseen ei täyty kansainvälisen työn koordinaattorin viran vuoksi, viran sijoittuessa kaupunkiorganisaatiossa konsernipalveluiden toimialalle ja siten laissa tarkoitetusti välittömästi kaupunginhallituksen alaisuuteen.

Kesken toimikautta avoimeksi tulleeseen luottamustoimeen on valittava jäljellä olevaksi toimikaudeksi uusi luottamushenkilö (kuntalaki 79 § 1 mom.).

Uuden varajäsenen valinta

Hallintosäännön 7.1 §:n mukaan kaupunginhallituksessa on 13 jäsentä, joista valtuusto valitsee kaupunginhallituksen puheenjohtajan ja varapuheenjohtajat. Ennen puheenjohtajiston valintaa valtuusto päättää varapuheenjohtajien lukumäärästä. Jokaisella jäsenellä on henkilökohtainen varajäsen.

Valtuusto on valinnut Kaisa Spiesin kaupunginhallituksen varajäseneksi päätöksellään 13.2.2023 6§. Lisäksi kaupunginhallitus elinvoimajaoston jäseneksi päätöksellään 20.2.2023 55§. Vaalikelpoisuuden menettämisen johdosta asiassa käsiteltäväksi tulee siten valtuustokäsittelyn jälkeen lisäksi kaupunginhallituksen elinvoimajaoston jäsenen valinta, josta päättää hallintosäännön mukaisesti kaupunginhallitus.

Kuntalain 78.1 §:n mukaisesti silloin, kun luottamushenkilö menettää vaalikelpoisuutensa, hänet valinnut toimielin toteaa luottamustoimen päättyneeksi. Valtuutetun osalta päätöksen tekee valtuusto. Päätös pannaan täytäntöön heti. Lisäksi kuntalain mukaisesti kesken toimikautta avoimeksi tulleeseen luottamustoimeen on valittava jäljellä olevaksi toimikaudeksi uusi luottamushenkilö (kuntalaki 79 § 1 mom.).

Lisätietoja: hallintojohtaja Saara Rahkonen-Rannikko, puh. 020 615 9066, saara.rahkonen-rannikko(at)kouvola.fi

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallituksen ehdotus kaupunginvaltuustolle:

Kaupunginvaltuusto päättää

  1. myöntää eron Kaisa Spiesille kaupunginhallituksen varajäsenen luottamustehtävästä ja todeta luottamustoimen päättyneeksi.
  2. valita Kaisa Spiesin tilalle uuden varajäsenen kaupunginhallitukseen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Päätös pannaan täytäntöön heti mahdollisesta muutoksenhausta huolimatta.

Kaupunginhallituksen päätös:

Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

____________