Dynasty tietopalvelu Haku RSS Kouvolan kaupunki

RSS-linkki

Kokousasiat:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kaupunginhallitus
Pöytäkirja 24.04.2023/Pykälä 103


Hallintojohtajan viransijaisen valinta virkavapaan ajaksi

4655/01.01.01.02/2023

 

Kaupunginhallitus 24.04.2023 § 103

   

Valmistelija: henkilöstöjohtaja Päivi Karhu, puh. 020 615 4001, paivi.karhu(at)kouvola.fi

Hallintojohtajan keskeisiä tehtäviä on vastata hallinto ja hankinnat -palvelun johtamisesta. Lisäksi hallintojohtaja vastaa mm. kaupunginhallituksen ja -valtuuston kokousvalmistelun koordinoinnista.

Hallintojohtaja on virkavapaasta johtuen estynyt hoitamaan virkaansa ajalla 6.6.2023 - 1.2.2024. Hallinto ja hankinnat -palvelun ja sen palveluyksiköiden operatiivisen toiminnan turvaamiseksi ja sujuvuuden varmistamiseksi virkaan on otettava viransijainen kyseiselle ajalle.

Hallintosäännön 40.2 §:n mukaan kaupunginhallitus ja lautakunta valitsevat toimialallaan muun johtavassa asemassa olevan henkilöstön. Toimialajohtaja voi kuitenkin valita määräaikaisen viranhaltijan enintään kuudeksi kuukaudeksi niissä tilanteissa, joissa valinta kuuluu kaupunginhallitukselle tai lautakunnalle.

Hallintojohtaja on määritelty hallintosäännön 40.2 §:n määräyksessä tarkoitetuksi muussa johtavassa asemassa olevaksi viranhaltijaksi.

Kouvolan kaupungin hallintosäännön 38 §:n mukaan konsernipalvelujen palvelujen johtajien kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, alan tuntemus ja riittävä johtamistaito.

Hallintojohtajan viransijaisen on tarkoitus hoitaa sijaistettavan tehtäviä varsinaisen viranhaltijan ollessa estynyt. Viransijainen hoitaa tehtäviä ajalla 6.6.2023-1.2.2024.

Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain (304/2003) 2 luvun 4 §:n 3 momentin mukaan virkasuhteeseen voidaan ottaa ilman hakumenettelyä, kun kysymyksessä on sijaiseksi ottaminen määräajaksi.

Hallintojohtajan viransijaiseksi on tarkoituksenmukaista valita tällä hetkellä Kouvolan kaupungilla edunvalvontapäällikön tehtäviä määräaikaisesti hoitava Jussi Stoor, joka on myös antanut tehtävään suostumuksensa ja täyttää viran kelpoisuusehdot.

Hallintojohtajan viran palkkaus on määritelty kunta-alan yleisen virka- ja työehtosopimuksen II luvun 17 §:n työnantajan edustajan palkkaa koskevien määräysten perusteella kokonaispalkkana. Hallintojohtajan virkaan sovelletaan KVTES:n III luvun 21 §:n 2 momentin määräyksiä, joten hänelle ei suoriteta KVTES:n mukaisia työaikakorvauksia.

Lisätietoja: henkilöstöjohtaja Päivi Karhu, puh. 020 615 4001, paivi.karhu(at)kouvola.fi; apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell, puh. 020 615 9333, tuukka.forsell(at)kouvola.fi

Kaupunginjohtajan ehdotus:

Kaupunginhallitus päättää valita hallintojohtajan määräaikaiseen virkasuhteeseen Jussi Stoorin ajalle 6.6.2023-1.2.2024 hoitamaan sijaistettavan tehtäviä varsinaisen viranhaltijan virkavapaan ajaksi.

Jussi Stoorin kokonaispalkka on 7.150,00 euroa kuukaudessa. Lisäksi myönnetään matkapuhelinetu.

Kaupunginhallituksen päätös:

Kaupunginhallitus hyväksyi päätösehdotuksen.

Hallintojohtaja Saara Rahkonen-Rannikko poistui kokouksesta esteellisenä tämän asian käsittelyn ajaksi (Hallintolaki 28 § 1 mom. kohta 7).

Apulaiskaupunginjohtaja Tuukka Forsell toimi pöytäkirjanpitäjänä asian käsittelyn ajan.

____________