RSS-linkki
Kokousasiat:http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
http://ep10.kouvola.fi:80/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kasvatus- ja opetuslautakunta
Pöytäkirja 23.02.2023/Pykälä 11
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Kasvatus- ja opetuslautakunnan toiminnan ja talouden toteutuminen vuonna 2022
4088/02.06.01.03/2023
Kasvatus- ja opetuslautakunta 23.02.2023 § 11
Valmistelija: kasvatus- ja opetusjohtaja Vesa Toikka, puh. 020 615 3831, vesa.toikka(at)kouvola.fi
Lautakunnat tuottavat vastuualuettaan koskevat toiminnan ja talouden toteutumistiedot kaupungin tilinpäätökseen.
Kunnan tilinpäätöksen laatimisessa noudatetaan kuntalain sekä sovelletaan kirjanpitolain ja -asetuksen säännöksiä (KuntaL 112 §). Kuntalaki on kirjanpitolakiin nähden erityislain asemassa. Lisäksi noudatetaan kirjanpitolautakunnan kuntajaoston yleisohjeita. Tilinpäätöksen tulee antaa oikeat ja riittävät tiedot kaupungin tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta sekä toiminnasta (KuntaL 113 §).
Kunnanhallituksen on laadittava tilikaudelta tilinpäätös tilikautta seuraavan vuoden maaliskuun loppuun mennessä ja annettava se tilintarkastajien tarkastettavaksi sekä tilintarkastuksen jälkeen saatettava se valtuuston käsiteltäväksi. Valtuuston on käsiteltävä tilinpäätös kesäkuun loppuun mennessä. (KuntaL 113.1 §).
Talousarvion toteutumisvertailussa tarkastellaan valtuuston talousarviossa asettamien tavoitteiden, määrärahojen ja tuloarvioiden toteutumista. Vuoden 2022 talousarviossa käyttötalousosan sitovuustasona on lautakunnan/kaupunginhallituksen toimintakate ja toiminnalliset tavoitteet. Kaupunginhallituksen antamien täytäntöönpano-ohjeiden mukaan talousarviopoikkeamista, joita ei ole talousarviomuutoksina hyväksytty, on annettava selvitys toimintakertomuksessa.
Talousarvion käyttötalouden toteutuminen (ulkoiset ja sisäiset erät)
Kasvatus ja opetuslautakunta 1000 e | Alkuperäinen | Talousarvio-muutokset | Muutettu | Toteuma | Poikkeama | Tot-% |
Toimintatulot | 8,7 | 0,4 | 9,1 | 9,9 | 0,8 | 108,7 |
Toimintamenot | -146,1 | -2,2 | -148,4 | -150,7 | -2,3 | 101,6 |
Toimintakate | -137,4 | -1,8 | -139,3 | -140,8 | -1,5 | 101,1 |
Merkittävimmät poikkeamat muutettuun talousarvioon nähden:
Toimintatulot ylittyivät 0,8 milj. euroa, vammaisten lasten loma-ajan hoidon ja kuntouttavan aamu- ja iltapäivähoidon laskutus ja valtiolta saadut kohdennetut kehittämisavustukset olivat ennakoitua suurempia.
Toimintamenot ylittyivät 2,3 milj. euroa. Tästä henkilöstökustannusten ylitys on 1,8 milj. euroa. Palvelujen ostot ylittyivät 1,5 milj. euroa, jossa merkittävimpänä koulukuljetusten ylitys 0,5 milj. euroa. Aineet, tarvikkeet ja tavarat alittuivat 0,4 milj. euroa.
Avustukset alittuivat 0,2 milj. euroa, mikä johtui ennakoitua pienemmistä lasten kotihoidon tuen maksuista.
Investoinnit
Investointina on hankittu Kymin Osakeyhtiön 100-vuotissäätiön erityisapurahalla pakettiauto, NuPaku.
Kasvatus ja opetuslautakunnan osalta toiminnan ja talouden toteutuminen vuodelta 2022 on liitteenä.
Lisätietoja: Kasvatus- ja opetusjohtaja Vesa Toikka, puh. 020 615 3831, vesa.toikka(a)kouvola.fi. controller Jonna Paju, puh. 020 615 5228, jonna.paju(a)kouvola.fi
Sivistysjohtajan ehdotus:
Kasvatus- ja opetuslautakunta päättää hyväksyä osaltaan toiminnan ja talouden toteutumisen vuodelta 2022 liitteen mukaisesti.
Kasvatus- ja opetuslautakunnan päätös:
Kasvatus- ja opetuslautakunta hyväksyi päätösehdotuksen.
Puheenjohtaja Christa Carpelan poistui kokouksesta ennen tämän asian käsittelyä.
____________
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |